»Mitä te, mr Dorrit», ihmetteli mrs General, hansikkaat taas hieman kiihdyksissä, »mitä te tarkoitatte? En saata mitenkään —»
»Älkää sanoko niin, rakas rouva», keskeytti mr Dorrit.
Mrs Generalin ääni muodosti sammuessaan sanat: »en saata mitenkään arvata».
Samassa unipuuska taas valtasi mr Dorritin minuutiksi, jonka kuluttua hän miltei kouristusmaisen ketterästi havahti hereille.
»Puhun, mrs General, siitä voimakkaasta vastustuksen tai — hm — saatan — sanoa kateuden hengestä, joka ajoittain valtasi Fannyn hänen nähdessään kuinka — hm — suuren arvon — hm — panen — hm — sen naisen ansioille, jonka kanssa minulla on kunnia puhua.»
»Mr Dorrit», vastasi mrs General, »on aivan liiaksi kohtelias, panee aivan liian suuren arvon palveluksilleni. Jos joskus olen kuvitellut miss Dorritin panneen pahakseen mr Dorritin edullisen käsityksen palveluksistani, niin tämä, tosin liian korkea käsitys on ollut lohdutuksenani ja korvauksenani.»
»Käsitys palveluksistanne, madam?» kysyi mr Dorrit.
»Käsitys palveluksistani», toisti mrs General siron painokkaasti.
»Palveluksistanneko vain, rakas madam?» sanoi mr Dorrit.
»Otaksun», vastasi mrs General yhä yhtä painokkaasti, »että on kysymys vain palveluksistani. Sillä mitä muuta voisin kuvitella», ja mrs Generalin hansikkaat tekivät vienon kysyvän eleen.