»Teistä — hm —teistä itsestänne, mrs General, on puhe. Hm — teistä itsestänne ja teidän ansioistanne», kuului mr Dorritin vastaus.
»Mr Dorrit suokoon minulle anteeksi», sanoi mrs General, »jos huomautan, ettei paikka eikä aika sopine tällaiselle keskustelulle. Mr Dorrit suonee anteeksi, jos muistutan hänelle, että miss Dorrit istuu viereisessä huoneessa ja että näen hänet mainitessani hänen nimensä. Mr Dorrit antanee anteeksi, että ilmoitan olevani kiihdyksissä ja että huomaan eläväni hetkiä, jolloin tukahdutetuiksi otaksumani heikkoudet heräävät ja palaavat kaksin verroin niin voimakkaina kuin ennen. Mr Dorrit sallinee minun vetäytyä, huoneisiini.»
»Hm. Kenties meidän on siirrettävä tämä — hm — mielenkiintoinen keskustelu», myönsi mr Dorrit, »toiseen kertaan, ellei se ole jollakin tavoin — hm — vastenmielinen mrs Generalille — toivon kuitenkin, ettei — hm — niin ole laita».
»Mr Dorritilla», lausui mrs General, nousi seisomaan,- kumarsi ja loi silmänsä maahan, »on oikeus aina vaatia minulta kunnioitusta ja kuuliaisuutta».
Mrs General jätti huoneen komeana ja mahtavana eikä hämillään ja väristen, kuten olisi luullut vähemmän huomattavan naisen tekevän. Mr Dorrit, joka tässä kaksinpuhelussa oli suorittanut osansa majesteetillisen ja ihailevan alentuvasti — jotenkin samalla tavoin kuin muutamien henkilöiden näkee käyttäytyvän kirkossa ja suorittavan osansa jumalanpalveluksessa — mr Dorrit näytti yleensä olevan varsin tyytyväinen itseensä ja myöskin mrs Generaliin. Palatessaan teelle oli tämä arvoisa rouva parannellut ulkomuotoansa ihojauheella ja voiteilla eikä siveellistäkään edistystä puuttunut; viimemainittu ilmeni hellänä suojelevaisuutena miss Dorritin suhteen ja niin lempeänä myötätuntona mr Dorritia kohtaan kuin vain ankara soveliaisuus salli. Illemmällä, kun hän taas nousi lähteäksensä, tarttui mr Dorrit hänen käteensä, ikäänkuin taluttaakseen hänet Piazza del Popololle tanssimaan menuettia kuutamossa, ja saattoi hänet erinomaisen juhlallisesti ovelle, jossa nosti hänen rystysensä huulilleen. Erottuaan hänestä näin, otaksuttavasti jotenkin luisella, ihomaalilta maistuvalla suudelmalla, antoi hän armollisesti siunauksensa tyttärelleen. Vihjattuaan näin, että jotakin erikoista ja merkillistä oli tekeillä, meni hän taas nukkumaan.
Koko seuraavan aamupäivän pysyttelihe hän yksinään omassa huoneessaan, mutta kohta puolenpäivän jälkeen lähetti hän mr Tinklerin kautta parhaat terveisensä, mrs Generalille ja pyysi häntä seuraamaan miss Dorritia ajelulle ilman häntä. Hänen tyttärensä oli puettu mrs Merdlen päivälliskutsuja varten ennenkuin hän ilmestyi huoneestaan. Hän esiintyi pukunsa puolesta täydessä loistossaan, mutta näytti sanomattoman vanhalta ja käpertyneeltä. Kuitenkin, koska oli ilmeistä, että hän heti suuttuisi, jos vähänkään kysyisi hänen vointiansa, ei tytär uskaltanut muuta kuin suudella häntä poskelle ennenkuin, levottomin sydämin, seurasi häntä mrs Merdlen luokse.
Heidän ajettavansa matka oli hyvin lyhyt, mutta hän oli jo täydessä rakennustyössä taas ennenkuin vaunut olivat ehtineet puoliväliinkään. Mrs Merdle otti hänet vastaan erittäin huomaavaisesti; povi oli säilynyt ihailtavan kauniina ja parhaissa väleissä itsensä kanssa; päivällinen oli erikoinen ja seura valikoitu. Etupäässä se oli englantilainen; sitäpaitsi siihen kuului tavanmukainen ranskalainen kreivi ja tavanmukainen italialainen markiisi — koristeellisia seuraelämän virstantolppia, joita aina tapasi määrätyissä paikoissa ja joiden ulkomuoto hyvin vähän vaihteli. Pöytä oli pitkä ja ateria oli pitkä, ja Pikku Dorrit, joka hävisi pitkän mustan viiksiparin ja leveän valkoisen kaulahuivin varjoon, kadotti tykkänään isänsä, näkyvistään, kunnes eräs palvelija pisti hänelle paperilipun käteen kuiskaten, että mrs Merdle pyysi häntä heti lukemaan sen. Tämä oli lyijykynällä kirjoittanut: »Pyydän teitä tulemaan puhuttelemaan mr Dorritia. Pelkään, ettei hän voi hyvin.»
Pikku Dorrit riensi hänen luoksensa huomaamatta, juuri kun isä nousi tuoliltaan ja kumartuen pöydän yli kutsui häntä, otaksuen hänen yhä istuvan paikallaan:
»Amy, Amy, lapseni!»
Tämä oli niin outoa, puhumattakaan hänen omituisen kiihkeästä ilmeestään ja omituisen kiihkeästä äänestään, että se heti aiheutti syvän äänettömyyden.