Ken tuolta rientää iltamyöhään?
Arthur Clennam oli tehnyt tuloksettoman Calaisin-matkansa kiireisellä työajalla. Muuan raakalaisvalta, joka omisti huomattavia alueita maailmankartalla, tarvitsi palvelukseensa pari insinööriä, jotka olivat sukkelia tekemään keksintöjä ja tarmokkaita toteuttamaan niitä: käytännöllisiä miehiä, jotka kykenivät parhaista tarjolla olevista aineksista valitsemaan hyvän älynsä kulloinkin tarpeellisiksi katsomat miehet ja välineet ja jotka olivat yhtä rohkeita ja aikaansaapia käyttämään välineitänsä päämääriensä saavuttamiseen kuin suunnittelemaan näitä päämääriä. Tämä valta, raakalaisvalta kun oli, ei ymmärtänyt työntää suurta isänmaallista yritystä verukeviraston kätköihin, samoin kuin väkevä viini piilotetaan päivänvalolta kellariin, kunnes sen hehku ja voima on väljähtynyt ja kunnes viinitarhan työmiehet ja rypäleiden pusertajat ovat maatuneet maan tomuksi. Kuvaavan tietämättömänä se toimi, päättävästi ja tarmokkaasti, »kuinka-se-on-tehtävä»-periaatteen mukaisesti eikä osoittanut vähintäkään kunnioitusta suurta valtiollista »kuinka-se-ei-ole-tehtävä»-tiedettä kohtaan tai millään tavalla kannattanut sitä. Sillä oli todella raakalaismainen tapa riistää kaikki arvo viimemainitulta salaperäiseltä taidolta jokaisen valistuneen henkilön silmissä, joka joskus oli harjoittanut sitä.
Tästä johtui, että tarvittavia miehiä etsittiin, ja sellaisia löytyi myös, mikä sekin oli kovin sivistymätöntä. Ja kun miehet sitte löytyivät, kohdeltiin heitä erinomaisen luottavasti ja kunnioittaen (mikä taas todisti typerää valtiollista tietämättömyyttä) ja kutsuttiin kohta tulemaan ja ryhtymään tehtävään. Lyhyesti, heitä pidettiin miehinä, jotka aikoivat tehdä sen; he olivat yhteistyössä miesten kanssa, jotka aikoivat saada sen tehdyksi.
Daniel Doyce oli yksi näitä valittuja. Sillä kertaa ei voitu sanoa, viipyisikö hän poissa kuukausia vai vuosia Hänen matkavalmistuksensa ja heidän yhteisen liikkeensä kaikkien yksityisseikkojen ja tulosten tunnontarkka järjestely vaati paljon työtä lyhyessä ajassa, ja Clennam ahersi yöt päivät. Ensimmäisenä lomapäivänään livahti hän Kanaalin poikki ja yhtä nopeasti taas samalla laivalla takaisin sanomaan hyvästi Doycelle.
Tarkkaan ja huolellisesti näytti hän nyt tälle heidän raha-asiainsa tilan, heidän voittonsa ja tappionsa, velkansa ja saatavansa. Daniel tarkasti kaikki kärsivälliseen tapaansa ja ihaili kaikkea suuresti. Hän tutki tilejä aivan kuin ne olisivat olleet monin verroin nerokkaampi koneisto kuin mitä hän milloinkaan oli pannut kokoon ja seisoi sitten, lykkien hattua edestakaisin päässänsä ja katsellen ikäänkuin vaipuneena ihmeellisen koneen tarkasteluun.
»Se on kaunista, Clennam, säännöllisyydessään ja järjestyksessään.
Mikään ei voi olla selvempää. Mikään ei voi olla paremmin suoritettu.»
»Olen iloinen siitä, että hyväksytte sen, Doyce. No niin — mitä sitte tulee pääoman hoitoon teidän poissa ollessanne ja sen käyttöön, mikäli sitä kulloinkin tarvitaan liikkeessä —» Hänen yhtiökumppaninsa keskeytti hänet.
»Mitä siihen samoin kuin kaikkeen senkaltaiseen tulee, niin jätän sen kokonaan teidän huostaanne. Te toimitte näissä asioissa edelleen meidän molempien puolesta kuten tähänkin saakka ja vapautatte siten minut epämieluisesta huolesta.»
»Kuten olen monesti sanonut, te väitätte syyttä itseltänne puuttuvan liikemieskykyä», huomautti Clennam.
»Saattaa olla niin», hymyili Doyce. »Saattaa olla toisinkin. Oli miten oli, minulla on kuitenkin kutsumus, jota olen tutkinut enemmän kuin näitä asioita ja johon minä paremman sovin. Luotan täydellisesti yhtiökumppaniin ja tyydyn siihen, että hän tekee sen, mikä on parasta. Jos minulla on joitakin ennakkoluuloja raha-asioissa», jatkoi Doyce ja laski taipuisan, taitavan ammattilaispeukalonsa kumppaninsa takinkäänteelle, »niin ne koskevat keinottelua. En luule itselläni olevan muita ennakkoluuloja. Minulla kai on tämä vain siksi, etten ole milloinkaan oikein ottanut selvää asioista.»