»Älkää toki nimittäkö sitä ennakkoluuloksi», sanoi Clennam. »Rakas
Doyce, sehän on vain tervettä järkeä.»
»Sepä hauskaa, että ajattelette niin», vastasi Doyce katsoen ystävällisesti häneen kirkkailla harmailla silmillään.
»Sattui niin», jatkoi Clennam, »että tuskin puolta tuntia ennen tänne tuloanne sanoin saman asian Pancksille, joka pistäysi täällä. Olimme molemmat yksimielisiä, että varmoista rahansijoituksista luopuminen on vaarallisimpia samoin kuin se on tavallisempiakin niistä hullutuksista, jotka ansaitsevat rikoksen nimen.»
»Pancks?» tuumi Doyce työntäen hattunsa takaraivolle ja nyökäyttäen päätänsä hyväksyvästi. »Niin, niin, niin! Hän on varovainen veitikka.»
»Hän on todella erinomaisen varovainen veitikka», vastasi Arthur.
»Esikuvallisen varovainen.»
Molemmat tuntuivat saavan suurempaa tyydytystä mr Pancksin varovaisesta luonteesta kuin olisi odottanut pinnallisesti päättäen heidän keskustelustaan.
»Ja nyt, uskollinen kumppani», sanoi Daniel vilkaisten kelloaan, »koskei aika eikä vuoksi odota ketään ja koska olen valmis lähtemään, kimpsut ja kampsut odottavat portilla, niin sallikaa minun vielä sanoa eräs asia. Pyydän teiltä erästä asiaa.»
»Pyytäkää mitä vain — paitsi yhtä», Clennam kiirehti mainitsemaan tuon poikkeuksen, sillä hän näki kumppaninsa kasvoista, mitä tämä tarkoitti, »paitsi jättämään keksintönne oman onnensa nojaan».
»Sitä juuri aioin pyytää, ja te tiesitte sen», sanoi Doyce.
»Siihen minä vastaan: ei, varmasti vastaankin: ei. Kun kerta olen ryhtynyt asiaan, niin tahdon saada näiltä ihmisiltä määriteltyjä syitä, pätevän lausunnon, edes jonkinlaisen kunnollisen vastauksen.»