»Mitä ihmettä te tarkoitatte?» kysyi Clennam. »Tunnetteko
Blandois-nimisen miehen?»
»En», vastasi mr Baptist ja pudisti päätänsä.
»Kuvailitte juuri miestä, joka oli läsnä, kun viimeksi kuulitte sen laulun, eikö niin?»
»Niin kyllä», ja mr Baptist nyökkäsi viisikymmentä kertaa. »No eikö häntä sanottu Blandoisiksi?»
»Ei!» kielsi mr Baptist. »Altro, altro, altro, altro!» Hän ei saanut tuota nimeä kyllin tehokkaasti torjutuksi, vaikka pudisti sekä päätänsä että etusormeansa yhtaikaa.
»Seis!» huudahti Clennam, levittäen kuulutuksen pulpetille.
»Oliko se tämä mies? Ymmärrättehän, kun luen ääneen.»
»Aivan. Täydellisesti.» 9
»Mutta seuratkaa itse mukana. Tulkaa tänne ja katsokaa olkani yli, kun luen.»
Mr Baptist lähestyi, seurasi joka sanaa vilkkailla silmillään, näki ja kuuli kaikki äärimmäisen kärsimättömästi, levitti sitte molemmat kämmenensä kuulutukselle, ikäänkuin olisi raivoisesti tarttunut kiinni saamaansa vahingolliseen eläimeen, ja huusi, katsoen kiihtyneenä Clennamiin: »Sama mies! Sama ihan!»