»Tämä hetki on tärkeämpi minulle kuin voitte aavistaakaan», sanoi Clennam hyvin kiihdyksissä. »Kertokaa, missä olette tavannut tämän miehen.»
Mr Baptist luki kuulutuksen toistamiseen hyvin hitaasti ja alakuloisena, vetäytyi sitte pari kolme askelta taaksepäin, teki liikkeen ikäänkuin olisi pudistellut pölyä käsistään ja vastasi hyvin vastahakoisesti:
»Marsigliassa — Marseillessa.»
»Mikä hän oli?»
»Vanki ja — altro! Luulen myös, että hän oli», mr Baptist hiipi lähemmäksi kuiskatakseen sen, »murhaaja!»
Clennam peräytyi ikäänkuin tuo sana olisi antanut hänelle iskun; niin kauheaan valoon joutui hänen äitinsä seurustelu tuon miehen kanssa sen kautta. Cavalletto vaipui toiselle polvellensa ja rukoili, kaikenlaisia eleitä tehden, häntä kuuntelemaan, mikä oli saattanut hänet tämän konnan seuraan.
Hän kertoi täysin totuudenmukaisesti, kuinka se oli johtunut siitä, että hän oli kuljettanut kiellettyä tavaraa rajan yli, kuinka hänet oli päästetty aikoinaan vankilasta ja kuinka hän oli luopunut entisestä elämästään. Niinikään kuinka sama murhaaja, joka silloin nimitti itseään Lagnieriksi, vaikka hän aikaisemmin piti Rigaud-nimeä, herätti hänet keskellä yötä Päivänkoitto-nimisessä majatalossa Chalonsissa Saônen varrella, kuinka murhaaja oli ehdottanut, että he liittyisivät yhteen, kuinka hän niin pelkäsi ja inhosi murhaajaa, että karkasi hänen luotansa ennen päivänkoittoa ja kuinka häntä siitä lähtien oli ahdistanut pelko, että murhaaja taas tapaisi hänet ja esiintyisi hänen tuttavanansa. Kerrottuaan tämän, tehostaen erikoisesti oman kielensä mukaisesti sanaa murhaaja, mikä ei suinkaan tehnyt sitä vähemmin kauhistuttavaksi Clennamin kuulla, ponnahti hän pystyyn, hyökkäsi uudelleen kuulutuksen kimppuun ja huusi niin vimmaisesti, että se pohjoismaalaisen suussa olisi merkinnyt selvää mielenvikaisuutta: »Tämä on sama murhaaja! Tässä hän on!»
Intohimoisessa kiihkossaan oli hän ensin unohtanut sen tosiseikan, että oli viimeksi nähnyt miehen Lontoossa. Kun tämä seikka palasi hänen muistiinsa, herätti se Clennamissa toivon, että se oli tapahtunut sen illan jälkeen, jolloin hän oli käynyt äitinsä luona; mutta Cavallettolla oli niin tarkka aika- ja paikallismuisti, että kävi epäilemättömän selväksi, että se oli tapahtunut ennen tätä iltaa.
»Kuulkaas», virkkoi Arthur hyvin vakavana. »Tämä mies on, kuten tässä luemme, kadonnut jäljettömiin.»
»Josta olen hyvin tyytyväinen!» Ja Cavalletto kohotti hurskaasti silmänsä taivasta kohti. »Tuhannet kiitokset taivaalle siitä! Kirottu murhaaja!»