Yksin jääneenä, elävinä yhä edessään mr Baptistin eli Giovanni Baptista Cavalletton ilmeikkäät katseet ja eleet, aloitti Clennam väsyttävän päivän. Turhaan koetti hän koota ajatuksiaan keskittämällä ne liiketoimiinsa tai muihin asioihin; ne ankkuroituivat vain tuohon ahdistavaan aiheeseen eivätkä kiintyneet mihinkään muuhun mietteeseen. Samalla tavoin kuin jos pahantekijä kytkettäisiin paikoilleen ankkuroituun venheeseen syvällä, kirkkaalla virralla ja tuomittaisiin, virratkoot hänen ohitsensa kuinka mittaamattomat vesimäärät tahansa, aina näkemään hukuttamansa lähimmäisen ruumis virran pohjalla, liikkumattomana, muuttumattomana, paitsi kun vesipyörteet tekevät sen leveämmän tai pitemmän näköiseksi, vuoroin laajentaen vuoroin supistaen sen kaameita ääriviivoja, samalla tavoin Arthur näki, vaihtelevien, toisiaan ajelevien ajatusten ja mielikuvien läpinäkyvän virran läpi, tummana, järkkymättömänä, paikaltaan hievahtamattomana tuon ainoan asian, josta hän turhaan koetti vapautua ja jota hän ei päässyt pakoon.
Hänen huoltensa kuormaa lisäsi suuresti hänen äsken saamansa varmuus, että Blandois, mikä hän sitten lienee ollut oikealta nimeltään, oli pahimpia roistoluonteita. Vaikka hänen häviämisensä voitaisiin selittää jo huomispäivänä, pysyi kuitenkin kieltämättömänä, muuttumattomana tosiasiana, että hänen äitinsä oli ollut tekemisissä tällaisen miehen kanssa. Että tämä kanssakäyminen oli ollut salaista ja että hänen äitinsä pelkäsi miestä ja alistui hänen edessänsä, sen toivoi hän olevan vain hänen omassa tiedossaan; kuitenkin, kuinka hän, tietäen tämän, voisi olla sovittamatta sitä vanhaan epämääräiseen pelkoonsa ja uskoa, ettei tällaisessa kanssakäymisessä ollut mitään pahaa!
Äidin päätös olla keskustelematta hänen kanssansa asiasta ja tieto hänen taipumattomasta luonteestaan lisäsi vielä avuttomuuden tuntoa. Oli kuin painajaisunta se ajatus, että äitiä ja isän muistoa saattoi uhata häpeä ja paljastus ja että hän itse oli suljettu kuin kuparimuurin taakse, estettynä tulemasta heille avuksi. Sen päämäärän saavuttaminen, joka hänellä oli ollut mielessä kotimaahan tullessaan ja johon hän koko ajan siitä saakka oli pyrkinyt, sen oli hänen äitinsä erinomaisen päättävästi tehnyt tyhjäksi juuri silloin, kun hän arveli vaaran pahimmin uhkaavan. Hänen neuvonsa, tarmonsa, toimeliaisuutensa, rahansa, luottonsa, kaikki apukeinonsa jäivät käyttökelvottomiksi ja tarpeettomiksi. Jos äidillä olisi ollut saduissa mainittu voima muuttaa kiveksi kaikki, jotka katsoivat häneen, ei hän olisi voinut lamauttaa poikaansa voimattomammaksi kuin hän teki kääntäessään synkässä huoneessaan järkkymättömät kasvonsa hänen puoleensa. Näin ainakin Clennam ajatteli alakuloisessa mielessään.
Mutta tämänpäiväisen havainnon tilanteeseen luoma valo yllytti hänet päättävämpään toimintaan. Luottaen tarkoituksensa oikeuteen ja tuntien uhkaavan vaaran yhä lähestyvän päätti hän, ellei äiti edelleenkään sallisi minkäänlaista lähestymistä, epätoivoissaan kääntyä Afferyn puoleen. Jos hän voisi saada eukon puhumaan ja tekemään mitä voi murtaakseen taloa sitovan salaperäisyyden lumouksen, voisi hän ehkä pudistaa sielustaan sen lamaannuksen, josta hän hetki hetkeltä tuli yhä kipeämmin tietoiseksi. Tämä päätös oli tuloksena sen päivän tuskasta, ja hän pani sen toimeen päivän kallistuessa iltaan.
Hänen ensimmäinen pettymyksensä oli, että hän tullessaan pihaan näki oven olevan auki ja mr Flintwinchin polttelevan piippuansa portailla. Jos olosuhteet olisivat olleet tavallisen edulliset, olisi mistress Affery avannut hänen kolkuttaessaan. Mutta nyt olivat olosuhteet tavallista epäedullisemmat, ovi oli auki, ja mr Flintwinch poltteli piippuansa portailla.
»Hyvää iltaa», toivotti Arthur.
»Hyvää iltaa», vastasi mr Flintwinch.
Savu nousi mutkikkaana mr Flintwinchin suusta, ikäänkuin se olisi kiertänyt hänen vinon ja väärän vartensa kokonaan ja palannut hänen vinon ja väärän kurkkunsa läpi, ennenkuin tuli ulos sekaantuakseen käyristä uuninpiipuista nousevaan savuun ja mutkikkaan virran usviin.
»Oletteko kuulleet mitään uutta?» kysyi Arthur.
»Emme ole kuulleet mitään uutta», vastasi Jeremiah.