»En ymmärrä», intti mr Flintwinch kuoputellen sänkistä poskeansa, »että sen tarvitsee merkitä teille paljoakaan. Mutta sanonpa teille, mitä näen», ja hän vilkaisi ylös ikkunoihin, »näen takkavalkean ja kynttilänvalon äitinne huoneessa».
»Ja mitä se tähän kuuluu?» M
»Päättelen siitä, sir», vastasi mr Flintwinch kiemurtautuen häneen päin, »että jos on viisainta (kuten sananlasku neuvoo) jättää nukkuvat koirat rauhaan, niin on kenties yhtä viisasta jättää karanneetkin koirat rauhaan. Älkää huoliko niistä. Ne palaavat kyllä aikanaan.»
Mr Flintwinch kääntyi jyrkästi ympäri tehtyään tämän huomautuksen ja astui pimeään eteiseen. Clennam seisoi paikallaan seuraten häntä silmillään, kun hän kumartui kouraisemaan tulitikkulaatikkoa pienessä sivuhuoneessa ja sai kolme neljä kertaa kouraistuaan yhden tikun käsiinsä, jolla sitte sytytti seinällä riippuvan hämärän lampun. Koko ajan sillä välin kuvitteli Clennam mahdollisia eri keinoja ja tapoja — ikäänkuin näkymätön käsi pikemmin kuin hänen oma mielikuvituksensa olisi loihtinut ne hänen eteensä — joilla mr Flintwinch oli suorittanut mustan tekonsa ja kuljettanut sen jäljet hämyisiä pimeitä katuja pitkin, jotka ympäröivät taloa.
»No, sir», kysyi Jeremiah äreästi, »suvaitsetteko mennä yläkertaan?»
»Äitini on kai yksin?»
»Ei ole yksin», vastasi ukko. »Mr Casby tyttärineen on hänen luonansa. He tulivat minun tupakoidessani ja jäin portaille polttamaan piippuni loppuun.»
Siinä oli toinen pettymys. Arthur ei virkkanut mitään ja nousi äitinsä huoneeseen, jossa mr Casby ja Flora olivat nauttineet teetä, anjovismuhennosta ja lämmintä paahtoleipää. Näiden herkkujen jäännöksiä ei ollut vielä korjattu pöydältä eivätkä niiden valmistamisen jäljet olleet hävinneet Afferyn tulenpaahtamilta kasvoiltakaan hänen seistessään siinä kuin mikäkin vertauskuvallinen olento keittiön paahtohaarukka kädessä; tavallisten tämänlaisten olentojen rinnalla oli hänellä se etu, että hänen vertauskuvallinen merkityksensä kävi selvästi ilmi hänen kädessään olevasta tunnuksesta.
Flora oli laskenut hattunsa ja huivinsa vuoteelle niin huolellisesti, että saattoi arvata hänen aikovan viipyä talossa jonkun aikaa. Mr Casbykin säteili takkavalkean läheisyydessä, hyväntahtoiset ohimot kiiltäen ikäänkuin paahtoleivälle levitetty lämminnyt voi olisi tihkunut patriarkallisen kallon läpi, ja kasvot niin punoittavina kuin jos anjovismuhennoksen värittävä aines olisi levinnyt patriarkallisille kasvoille. Kun Clennam vaihtaessaan tavallisia tervehdyksiä näki kaiken tämän, päätti hän viipymättä puhua äitinsä kanssa.
Oli kauan ollut tapana, koska mrs Clennam ei milloinkaan vaihtanut huonetta, että ne, joilla oli jotakin yksityistä hänelle sanottavaa, työnsivät hänet rullatuolissa pulpetin ääreen, jossa hän sitten istui tavallisesti selkä muuhun huoneeseen päin ja häntä puhutteleva henkilö nurkassa, vartavasten siinä aina seisovalla tuolilla. Paitsi että äiti ja poika eivät pitkään aikaan olleet keskustelleet kolmannen henkilön olematta läsnä, niin mrs Clennamin luona kävijät olivat tottuneet siihen, että tältä kysyttiin, keskeytystä anteeksi pyytäen, saisiko häntä puhutella liikeasioissa, ja että jos hän vastasi myöntävästi, hänet lykättiin äsken kuvatulle paikalle.