Flora-parka, joka oli ainaisessa levottomassa odotuksessa, että Clennam taas muuttuisi nuorukaiseksi ja uudelleen rajusti rakastuisi häneen, ihastui ylenmäärin tästä kuiskauksesta, ei vain sen salaperäisyyden hurmaamana, vaan koska toivoi sen valmistavan tietä hellälle kohtaukselle, jossa Arthur tunnustaisi tunteittensa laadun. Hän alkoi heti toimia viittauksen mukaan.
»Ah tätä poloista vanhaa huonetta», sanoi Flora katsellen ympärillensä, »on liikuttavaa nähdä mrs Clennam aivan entisensä kaltainen paitsi enemmän savun mustaama sehän oli arvattavakin aikaa myöten ja niin käy meidän kaikkien meidän täytyy tyytyä jos se sitten on meistä hauskaa tai ei niin on minun itseni käynyt jos en ole tullut juuri savuisemmaksi niin kauhean paljon lihavammaksi mikä on sama tai vielä pahempi, kun ajattelen menneitä aikoja jolloin isän oli tapana tuoda minut tänne pikkuruisena tyttönä suunnaton määrä kylmänvihoja kiipesin tuolille jalat käsinojilla ja tuijotin Arthuria — anteeksi mr Clennamia — pikkuruinen poika hänellä oli päällään mekko ja peloittavan iso kaulus ennenkuin mr F. ilmestyi synkkänä varjona taivaanrannalle ja alkoi osoittaa kohteliaisuutta aivan kuin tunnettu kummitus eräässä B:llä alkavassa paikassa Saksassa tässä on siveellinen opetus elämän polut ovat samanlaisia kuin polut pohjoisessa Englannissa jossa saadaan hiiltä ja valmistetaan rautaa ja muita tavaroita joihin sekoitetaan tuhkaa.»
Maksettuaan huokauksella veronsa ihmiselämän katoavaisuudelle riensi
Flora edelleen päämääräänsä kohti.
»Ei silti että pahin vihollinenkaan olisi voinut väittää että tämä talo siihen aikaan oli hilpeä ja rattoisa talo sellainen se ei ole milloinkaan ollut mutta aina hyvin juhlallinen, hellä sydän palauttaa muistiin erään tapahtuman nuoruuden ajalta kun arvostelukyky ei vielä ollut kypsä kun Arthur — piintynyt tapa — mr Clennam — vei minut käyttämättömään homeisuudestaan merkilliseen keittiöön ja ehdotti että hän piilottaisi minut sinne elinajakseni ja elättäisi minua sillä, mitä saisi kätketyksi aterioiltaan kun hän ei ollut kotona lupapäivinä ja kuivalla leivällä epäsuosion aikoina joita näinä onnen aikoina sattui varsin usein, olisiko sopimatonta ja liikaa jos pyytäisin saada elvyttää noita muistoja ja kulkea talon läpi?»
Mrs Clennam, joka vain vastahakoisesti sieti Floran läsnäoloa, vaikka tämän vierailu (ennen Arthurin odottamatonta tuloa) johtui pelkästä hyväntahtoisuudesta eikä omaksi huviksi, vastasi, että koko talo oli avoinna hänelle. Flora nousi ja katsoi Arthuriin saadakseen hänet seuralaisekseen. »Tietysti», vastasi tämä ääneen, »ja Affery varmaan näyttää meille valoa».
Affery kieltäytyi anteeksi pyytäen. »Älkää pyytäkö minulta mitään, Arthur!» jolloin Flintwinch keskeytti hänet: »Miksei? Affery, mikä sinulla on, vaimo? Miksei, ämmä?» Näin oikaistuna tuli hän vastahakoisesti nurkastaan, luovutti paahtohaarukan herransa toiseen käteen ja otti vastaan kynttilänjalan, jota ukko toisella kädellä tarjosi hänelle.
»Käy edellä, sinä hupsu!» sanoi Jeremiah. »Haluatteko ylä- vai alakertaan, mrs Finching?»
Flora vastasi haluavansa alakertaan.
»Mene edellä ja alas, sinä houkka!» käski Jeremiah. »Ja tee se kunnollisesti, muuten pyörähdän portaita alas niskaasi.»
Affery astui löytöretkeilijäin etunenässä, Jeremiah seurasi perässä. Hänellä ei ollut aikomusta jättää heitä. Clennam, joka vilkaisi taaksensa ja näki hänen seuraavan kolmen askelman päässä, virkkoi matalalla äänellä: »Eikö hänestä voi millään keinolla päästä eroon?» Flora rauhoitti häntä vastaamalla heti: »Vaikkei se ole aivan sopivaa Arthur enkä voisi ajatella sitä nuoremman tai vieraamman miehen nähden niin en kuitenkaan pane pahakseni jos nyt välttämättä tahdotte kuitenkin soisin ettette puristaisi minua varsin lujasti.»