Arthur, joka ei raskinnut selittää, ettei hän ollut ensinkään tarkoittanut sitä, kiersi käsivartensa Floran vyötärölle tueksi. »Voi, hyvä Jumala», kuiskasi Flora, »olette todella hyvin tottelevainen ja se on erittäin kunniallista ja gentlemannimaista tietysti mutta en kuitenkaan pitäisi sitä tunkeilevaisuutena jos pitäisitte hiukan lujemmin minusta».
Tässä hullunkurisessa asennossa, joka ei ensinkään ollut sopusoinnussa hänen tuskaisen mielentilansa kanssa, laskeutui Clennam alakertaan huomaten, että Flora aina kävi painavammaksi pimennoissa, vaikka hän oli riittävän raskas valoisimmissakin paikoissa. Palaten ikävältä keittiöpuolelta, joka oli niin synkkä kuin suinkin ajatella voi, meni mistress Affery kynttilöineen hänen isänsä entiseen huoneeseen ja sieltä vanhaan ruokasaliin; koko ajan hän kävi edellä kuin aave, jota ei voinut saavuttaa, eikä milloinkaan kääntynyt tai vastannut, kun Arthur kuiskasi: »Affery, tahdon puhua kanssanne!»
Ruokasalissa sai Flora tunteellisen halun kurkistaa lohikäärmekaappiin, joka usein oli nielaissut Arthurin hänen lapsuutensa päivinä — ehkäpä siksikin, että se pimeytensä tähden oli varsin sopiva paikka, jossa hän taas voi käydä painavaksi. Arthur, joka jo oli epätoivon partaalla, oli avannut sen, kun ulko-ovelle kolkutettiin.
Mistress Affery päästi tukahdutetun kirkaisun ja huiskautti esiliinan päänsä peitoksi.
»Mitä? Tahdotko toisen annoksen?» kysyi mr Flintwinch. »Saat sen, eukkoseni, saat aimo annoksen. Oh! Annan sinulle aika nipistyksen, tuntuvan nipistyksen!»
»Eikö kukaan menekään avaamaan?» kysyi Arthur.
»Minä menen avaamaan, sir», ärähti ukko niin kiukkuisesti kuin tahtoisi osoittaa, että hän seisoi kahden tulen välissä, joista toiseen oli heittäydyttävä, vaikka hän mieluummin olisi jäänyt paikalleen. »Pysykää tässä kaikki sillä välin! Affery, eukkoni, jos liikahdat tuumankin verran tai puhut sanankin tyhmyyksiksi, niin annan sinulle kolminkertaisen annoksen!»
Samana hetkenä kun hän hävisi, päästi Arthur irti mrs Finchingin, mikä kohtasi jonkin verran vaikeuksia, sillä tämä arvoisa rouva käsitti hänen aikeensa väärin ja valmistautui kiinteämpään eikä irtautuvaan syleilyyn.
»Affery, puhukaa minulle nyt!»
»Älkää koskeko minuun, Arthur!» huusi eukko peräytyen. »Älkää lähestykö minua. Hän näkee meidät. Näkee varmasti. Älkää, älkää!»