»No niin, minä kerron teille, Arthur», vastasi Affery — »Jeremiah tulee!»
»Ei, ei hän tule. Ovi on auki, ja hän seisoo ulkopuolella, puhellen jonkun kanssa.»
»Minä kerron teille siis», sanoi Affery kuunneltuaan, »että hän ensimmäisen kerran täällä ollessaan kuuli itse ne äänet. 'Mitä se on?' kysyi hän minulta. 'En tiedä mitä se on', vastasin minä ja tartuin häneen, 'mutta olen kuullut sitä alinomaa'. Kun sanoin sen, seisoi hän ja katseli minua vapisten kuin haavan lehti.»
»Onko hän usein käynyt täällä?»
»Vain sinä iltana ja sitte viime kerralla.»
»Mitä te näitte hänestä minun lähdettyäni?»
»Molemmat ovelat pitivät häntä koko ajan hallussaan. Jeremiah tuli tanssien syrjittäin minun luokseni, sittenkun olin laskenut teidät ulos (niin hän aina tekee, kun aikoo käydä kimppuuni), ja sanoi minulle: 'No, Affery', sanoi hän, ’tulen perässäsi, eukkoni, ja juoksutan sinut ylös'. Ja hän puristi minua niskasta, kunnes sai suuni auki, ja työnsi minua edellään ylös ja vuoteeseen, puristaen koko ajan niskasta. Näin hän sanoo juoksuttavansa minut yläkertaan. Oh, hän on sellainen ilkiö!»
»Ettekö kuullut ettekä nähnyt mitään muuta, Affery?»
»Enkös maininnut, että minut lähetettiin vuoteeseen, Arthur.
Nyt hän tulee!»
»Vakuutan teille, että hän yhä on ovella. Nuo kuiskutukset ja tuo supina, Affery, josta puhuitte — mitä se on?»