Mr Sparkler vastasi nöyrästi, että hän arveli »sen menevän ohi».
»Menevän ohi!» toisti Fanny rajattoman halveksivasti.
»Joksikin aikaa», paransi mr Sparkler alistuvasti.
Kiinnittämättä mitään huomiota tähän typerään vastaukseen selitti mrs Sparkler katkerasti, että tämä oli kerrassaan kauheata ja että siinä totisesti oli yllin kyllin syytä toivottaa itselleen kuolemaa.
»Kuitenkin», lisäsi hän toinnuttuaan jossakin määrin vääryyttä kärsivän tunnosta, »täytynee siihen alistua, niin ärsyttävää kuin se on ja niin julmalta kuin se näyttää».
»Varsinkin kun saattoi arvata sen edeltäpäin», järkeili mr Sparkler.
»Edmund», vastasi hänen vaimonsa, »ellei sinulla ole parempaa tehtävää kuin koettaa loukata naista hänen vastoinkäymisensä aikana, naista, joka on kunnioittanut sinua lahjoittamalla kätensä sinulle, niin on parasta, että menet sänkyyn».
Mr Sparkler oli ihan murtunut tällaisesta syytöksestä ja pyysi hellästi ja hartaasti anteeksi. Anteeksipyyntö otettiin armollisesti huomioon, mutta mrs Sparkler käski hänen kuitenkin kiertää sohvan toiselle puolen ja istuutua ikkunakomeroon nöyrtymään.
»Kuules, Edmund», alkoi mrs Sparkler ojentaen viuhkansa ja koskettaen häntä käsivarren pituuden etäisyydeltä, »sehän minun piti sanoa sinulle, kun tapasi mukaan aloit laverrella tyhmyyksiä, että aion ryhtyä toimiin estääkseni meitä vastedes jäämästä kahdenkesken, ja kun olosuhteiden tähden en voi liikkua seurassa niin paljon kuin tahtoisin, niin täytyy minun järjestää niin, että täällä aina on ihmisiä, sillä en totisesti tahdo enää viettää tällaista päivää kuin tämä on ollut».
Mr Sparklerin mielipide näistä suunnitelmista oli, ettei niissä ollut mitään joutavaa hölynpölyä. Hän lisäsi: »Ja sitäpaitsi, onhan luultavaa, että pian saat sisaresi —»