»Jos tönö tavallisten ihmisten kielellä merkitsee taudinpuuskaa, niin olet oikeassa», vastasi mrs Sparkler. »Ellei se ole sitä, niin en kykene vastaamaan sinulle, sillä en osaa käyttää sitä raakalaiskieltä, jolla puhuttelet Edwardin sisarta. Että hän sai malariakuumeen jossakin — joko matkustaessaan yötä päivää Roomaan, jonne hän sittekin saapui liian myöhään tavatakseen isää ennen hänen kuolemaansa — tai joissakin muissa epäterveellisissä olosuhteissa — tämä on epäilemätöntä, jos tarkoitat sitä, samoin kuin se, että hän perin epäsäännöllisen elämänsä tähden on varsin altis tälle taudille.»
Mr Sparkler arveli, että muutamien »meidän poikien» kävi aivan samoin keltakuumeen riehuessa Länsi-Intiassa. Mrs Sparkler ummisti silmänsä ja kieltäytyi tietämästä mitään »meidän pojista» tai Länsi-Intiasta.
»Täten Amy», jatkoi mrs Sparkler avatessaan taas silmänsä, »tarvitsee virkistystä pitkien, tuskaisten, ikävien viikkojen jälkeen. Ja lopuksi vielä hän tarvitsee virkistystä ja kohotusta eräästä alhaisesta taipumuksesta ja pyrkimyksestä, jonka tiedän asustavan hänen sydämensä pohjalla. Älä kysy minulta sitä, Edmund, sillä minä en voisi kuitenkaan kertoa sinulle.»
»En ole aikonutkaan, kultaseni», vakuutti mr Sparkler.
»Minulla on paljon tehtävää herttaisen lapsukaiseni hyväksi», jatkoi mrs Sparkler, »enkä saa kyllin pian häntä luokseni- Suloinen ja rakas pikku typykkä! Mitä isän asioiden selvittelyyn tulee, ei mielenkiintoni johdu kovinkaan itsekkäistä syistä. Isä oli hyvin antelias minulle mennessäni naimisiin, ja minulla on varsin vähän tai ei mitään odotettavaa pesästä. Olen tyytyväinen, kunhan hän vain ei ole tehnyt mitään lainvoimaista jälkisäädöstä mrs Generalin hyväksi. Rakas isä, rakas isä!»
Hän itki taas, mutta mrs General oli paras virkistyskeinoista. Hänen nimensä karkaisi hänet pian kuivaamaan kyyneleensä ja sanomaan:
»Erittäin liikuttava seikka, josta olen kiitollinen ja joka antaa parhaat toiveet siitä, ettei Edwardin sairaus ole heikentänyt hänen sielunkykyjänsä eikä hänen tervettä järkeänsä — ainakaan niihin aikoihin vielä, kun isäparka kuoli — on, että hän heti paikalla erotti mrs Generalin hänen toimestaan ja lähetti hänet talosta. Minä onnittelen häntä tämän viisaan toimenpiteen johdosta. Voisin suoda hänelle anteeksi yhtä ja toista siksi, että hän näin ripeästi pani toimeen sen puhdistuksen, jonka minä itsekin olisin tehnyt!»
Mrs Sparkler säteili vielä parastaikaa tyytyväisyydestä veljensä tarmon ja terveen järjen ilmaukseen, kun alhaalta ulko-ovella kuului kolkutus. Se oli hyvin omituinen, tuo kolkutus. Hiljainen, ikäänkuin välttääkseen melua ja huomion, herättämistä. Kestävä ja pitkällinen, ikäänkuin koputtaja olisi ollut niin hajamielinen, että unohti tauota koputtamasta.
»Hoi!» sanoi mr Sparkler. »Kuka siellä!»
»Eihän toki vain Amy ja Edward, ilmoittamatta ja jalkaisin!» huudahti mrs Sparkler. »Katso ulos!»