Huone oli pimeä, mutta katu valoisampi lyhtyjen valossa. Mr Sparklerin pää näytti hänen kumartuessaan katsomaan niin raskaalta ja paksulta, että olisi voinut pelätä sen keikauttavan koko miehen parvekkeen kaiteen yli maahan ja musertavan tuntemattoman taloon pyrkijän.
»Siellä on mies», ilmoitti hän, »mutta en voi nähdä kuka. Maltas kuitenkin!»
Hieman näin aprikoituaan hän palasi parvekkeelle ja kurkisti uudelleen. Hän tuli takaisin juuri kun ovi avattiin ja ilmoitti, että hän luuli tunteneensa »isäukon hatun». Se ei ollut erehdystä, sillä isäukko astuikin hattu kädessä sisään.
»Valoa!» käski mr Sparkler pyytäen anteeksi huoneen pimeyttä.
»Täällä on kylliksi valoisaa minulle», vakuutti Merdle.
Kun kynttilät tuotiin sisään, huomattiin mr Merdlen seisovan ovella ja hypistelevän huuliansa. »Ajattelin, että pistäytyisin luonanne», selitti hän. »Minulla on erittäin paljon tehtävää juuri nykyään, ja kun satuin kävelemään täälläpäin, niin päätin poiketa luoksenne.»
Hän oli päivällispuvussa, jonka tähden Fanny kysyi, missä hän oli aterioinut.
»No niin», vastasi mr Merdle, »en minä ole syönyt juuri missään».
»Tottahan olette syönyt päivällistä?» kummasteli Fanny.
»En — en todellakaan ole syönyt päivällistä», vakuutti mr Merdle.