»Luultavasti», arveli Fanny.
Sitte seurasi pitkä äänettömyys, jonka kestäessä mrs Sparkler, jälleen pitkänään sohvallaan, sulki silmänsä, nosti kulmakarvansa korkealle ja vetäytyi taas erilleen kaikesta maallisesta.
»Mutta nyt viivytän sekä teitä että itseäni. Tahdoin vain käydä teitä katsomassa.»
»Erittäin hauskaa», vakuutti Fanny.
»Lähden nyt», lisäsi mr Merdle nousten. »Voisitteko lainata minulle kynäveitsen?»
Olipa omituista, huomautti Fanny hymyillen, että hän, joka aniharvoin jaksoi pakottautua kirjoittamaan edes kirjettä, lainaisi kynäveitsen mr Merdlen kaltaiselle suurelle liikemiehelle. »Niin, eikös olekin?» myönsi mr Merdle, »mutta minä tarvitsen veitsen ja tiedän, että te häälahjaksi saitte joukon koteloita, joissa oli sakseja, pihtejä ja muita sellaisia kaluja. Huomenna saatte sen takaisin.»
»Edmund», sanoi mrs Sparkler, »avaa (mutta hyvin varovasti, pyydän hartaasti, sinä olet tavallisesti niin kömpelökätinen) helmiäislipas ja anna mr Merdlelle helmiäisvartinen kynä veitsi siitä».
»Kiitos», keskeytti mr Merdle, »mutta jos olette saanut tummemmanvartisen veitsen, niin ottaisin mieluummin sellaisen».
»Kilpikonnanluisenko?»
»Niin, kiitos. Luulenpa, että mieluummin tahtoisin kilpikonnanluisen.»