Nuori John peräytyi kuitenkin, pisti oikean käden ranteen vasemman käden peukalosta ja keskisormesta muodosteltuun renkaaseen ja vastasi kuten ennenkin: »En tiedä, voinko. Ei, huomaan, etten voi!» Hän seisoi katsellen vankia jäykästi, mutta vähitellen ilmestyi hänen silmiinsä ilme, joka oli kuin sääliä.
»Miksi olette vihainen minulle», kysyi Clennam, »ja kuitenkin niin valmis tekemään minulle palveluksia? Meidän välejämme häirinnee jokin erehdys. Olen pahoillani, jos se on minun syyni.»
»Ei ole mitään erehdystä, sir», vastasi John käännellen rannettaan renkaassa, joka näytti olevan sille liian ahdas. »Ei ole mitään erehdystä, sir, niissä tunteissa, joilla silmäni katselevat teitä tällä hetkellä! Jos olisin painossa teidän vertaisenne, mr Clennam — jota en ole, ja ellei teitä olisi kohdannut onnettomuus — kuten on käynyt, ja ellei se olisi vastoin Marshalsean lakeja — jota se olisi, niin tunteeni teitä kohtaan ovat sitä laatua, että mieluummin kuin tekisin mitään muuta haluaisin käydä kelpo otteluun kanssanne heti tässä paikassa.»
Arthur katsoi häneen hetkisen ihmetellen ja hiukan harmistuneena. »Hyvä, hyvä!» sanoi hän. »Erehdys, erehdys!» Kääntyen poispäin hän istui taas nukkavieruun tuoliinsa, raskaasti huoahtaen.
Nuori John seurasi häntä silmillään ja huudahti hetken vaiti oltuaan:
»Pyydän teiltä anteeksi!»
»Kernaasti suotu!» vastasi Clennam heilauttaen kättänsä, kohottamatta painunutta päätänsä. »Älkää sanoko muuta. Minä en ole sen arvoinen.»
»Nämä huonekalut, sir, ovat minun», selitti nuori John lempeällä ja lauhkealla äänellä. »Minulla on tapana vuokrata ne sellaisille, joilla ei ole omaa kalustoa ja jotka asuvat täällä. Niitä ei ole paljon, mutta ne ovat käytettävissänne. Ilmaiseksi, tarkoitan. En voi ajatellakaan vuokrata teille niitä maksusta. Olette tervetullut käyttämään niitä ilmaiseksi.»
Arthur kohotti taas päätänsä kiittääksensä häntä ja sanoakseen, ettei hän voinut käyttää hyväkseen sellaista ystävällisyyttä. John kierteli yhä rannettaan ja taisteli yhä itsensä kanssa entiseen ristiriitaiseen tapaansa.
»Mitä meidän välillämme on?» kysyi Arthur.
»Sitä en sano, sir», vastasi nuori John, jonka ääni äkkiä muuttui kovaksi ja teräväksi. »Ei se ole mitään.»