»Tuskin voitte uskoa, minkä isä on puhunut teistä, mr Clennam», sanoi mrs Plornish. »Se on saattanut hänet kovin alakuloiseksi. Tämä onnettomuus on sortanut hänen äänensäkin. Tiedättehän kuinka kauniisti isä laulaa; mutta nyt hän ei saanut lauletuksi ääntäkään lapsille teetä juotaessa, uskottepa tai ette».
Puhuessaan pudisteli mrs Plornish päätänsä, kuivaili silmiään ja katseli ympärilleen huoneessa.
»Mitä mr Baptistiin tulee», jatkoi mrs Plornish, »niin mitä hän tekee saadessaan kuulla tästä, sitä en voi ajatella enkä kuvitella. Hän olisi jo aikoja sitten ollut täällä, siitä voitte olla varma, ellei olisi toimittamassa jotakin tärkeätä teidän hänelle uskomaanne asiaa. Hän ajaa niin väsymättömästi tätä asiaa eikä suo itselleen mitään rauhaa, niin että hän sillä oikein, kuten sanoin hänelle», ja mrs Plornish lopetti lauseensa italiankielellään, »hemmestytte padrona».
Olematta turhamainen tunsi mrs Plornish sanoneensa erikoisen sirosti ja komeasti tämän toskanalaisen lauseen. Mr Plornish ei voinut salata ihastustaan hänen kielitaidostaan.
»Mutta tiedättekö, mr Clennam», jatkoi kelpo nainen, »aina on olemassa jotakin kiitollisuudenkin syytä, ja olen varma siitä, että tekin myönnätte niin olevan. Puhuessamme tässä huoneessa ei ole vaikeata huomata, mistä tässä tapauksessa on kiitettävä. On todellakin syytä olla kiitollinen, ettei miss Dorrit ole täällä näkemässä tätä.»
Arthur arveli mrs Plornishin katsovan häneen erikoisella tavalla.
»On todella syytä olla kiitollinen siitä, että miss Dorrit nyt on kaukana täältä», toisti mrs Plornish. »Toivottavasti hän ei saa kuulla mitään siitä. Jos hän olisi ollut täällä näkemässä tätä, sir, ei lie epäilemistäkään», mrs Plornish kertasi vielä nuo sanat, »ei ole epäilemistäkään, että teidän onnettomuutenne ja surunne olisi ollut liikaa hänen hellälle sydämellensä. En tiedä mitään, mikä voisi koskea miss Dorritiin kipeämmin.»
Aivan varmasti katsoi mrs Plornish ystävällisessä mielenliikutuksessaan häneen aran uhmaavasti.
»Niin», sanoi hän. »Ja siitä näkyy, kuinka isä vanhalla iällään tarkkaan huomaa asioita, kun hän tänään iltapäivällä sanoi minulle, ja Onnenmaja tietää, etten minä parantele enkä suurentele sitä: 'Mary, onpa suuri onni, ettei miss Dorrit ole täällä näkemässä tätä.' Ne olivat isän sanat. Isän omat sanat olivat: 'Mary, onpa suuri onni, ettei miss Dorrit ole täällä näkemässä tätä.' Minä vastasin isälle silloin ja sanoin siihen: 'Isä, sinä olet oikeassa!' Tämä tapahtui isän ja minun välilläni», lopetti mrs Plornish kuten ainakin laillinen todistaja. »Enkä minä kerro muuta kuin mitä todella tapahtui minun ja isän välillä.»
Mr Plornish, joka luonteeltaan oli harvapuheisempi, käytti tilaisuutta ehdottaaksensa, että he jättäisivät mr Clennamin itsekseen. »Sillä katsos», lisäsi mr Plornish vakavasti, »minä tiedän miltä tällainen tuntuu, eukkoseni», ja toisteli tätä arvokasta huomautusta moneen kertaan, ikäänkuin se hänen mielestään olisi sisältänyt suuren siveellisen salaisuuden. Viimein arvoisa pariskunta lähti tiehensä, astellen käsikoukkua.