Oli omituista, että hän nyt, noudattaen vanhaa tapaansa, osoitti alistuvaisuutta henkilöä kohtaan, joka oli vaivautunut tehostamaan ylemmyyttään hänen rinnallaan, ja taivutti hämillään päätänsä Rigaudin edessä senjälkeen kun oli näin ilmiantanut hänet.
»No niin, signore!» huudahti Cavalletto lopuksi, kääntyen taas Arthurin puoleen. »Odotin sopivaa tilaisuutta. Kirjoitin pari sanaa signor Pancolle», omituinen ilme levisi mr Pancksin kasvoille hänen kuullessaan tämän nimityksen, »ja pyysin häntä apuun. Näytin hänet, Rigaudin, ikkunassa signor Pancolle, joka usein vakoili päivällä. Minä makasin öisin talon oven läheisyydessä. Viimein menimme sisään vasta tänä päivänä, ja nyt näette hänet täällä! Kun hän ei tahtonut tulla luoksenne kuuluisan lakimiehen läsnäollessa», tämä kunnioittava nimitys tarkoitti mr Ruggia, »niin odotimme alhaalla ja signor Panco vartioi katua».
Tämän selostuksen päätyttyä käänsi Arthur silmänsä miehen julkeisiin ryövärikasvoihin. Kun heidän katseensa yhtyivät, kohosivat viikset nenän alle ja nenä vajosi viiksien yli. Kun sekä nenä että viikset taas olivat paikoillaan, napsautti monsieur Rigaud voimakkaasti sormiaan viisi, kuusi kertaa ja kumartui eteenpäin suunnaten napsaukset Arthuriin, ikäänkuin ne olisivat hänen kasvoihinsa tähdättyjä laukauksia.
»No, filosofi!» sanoi Rigaud. »Mitä te minusta tahdotte?»
»Tahdon tietää», vastasi Arthur salaamatta inhoaan, »kuinka rohkenette saattaa äitini talon epäiltäväksi murhasta».
»Rohkenen?» huusi Rigaud. »Hohho! Kuulkaas häntä! Rohkenen? Sanoitteko rohkenen? Hiisi vie, poikaseni, olettepa hiukan varomaton!»
»Minä tahdon, että tämä epäluulo poistetaan», sanoi Arthur. »Teidät on vietävä sinne ja teidän pitää näyttäytyä julkisesti. Tahdon lisäksi tietää, mitä asiaa teillä oli siellä silloin, kun minulla oli kova halu paiskata teidät portaita alas. Älkää mulkoilko minuun noin uhkaavasti! Olen nähnyt teistä kylliksi tietääkseni, että olette kerskaileva pelkuri. Minun ei tarvitse virkistää tässä kurjassa paikassa lamaantuneita hengenvoimiani sanoakseni teille näin selvän asian, jonka te itsekin varsin hyvin tiedätte.»
Kalpeana huulia myöten pyyhkäisi Rigaud viiksiänsä ja jupisi: »Hiisi vie, poikaseni; tehän loukkaatte kunnioitettavaa rouva äitiänne» — ja näytti hetkisen olevan epätietoinen mitä tehdä. Mutta epävarmuus katosi pian, ja hän istuutui kerskailevan uhkaavin liikkein ja sanoi:
»Antakaa minulle pullollinen viiniä. Saattehan ostaa sitä täällä.
Lähettäkää jompikumpi noista hulluista miehistänne noutamaan minulle
pullollinen viiniä. En tahdo puhua kanssanne ilman viiniä. Kas niin!
Lähetättekö vai ettekö?»
»Hakekaa hänelle, mitä hän tahtoo, Cavalletto», sanoi Clennam halveksivasti, ottaen esille rahoja.