»Salakuljettajakonna», lisäsi Rigaud, »tuo portviiniä. En juo muuta kuin porto-portoa.»
Mutta salakuljettajakonna vakuutti kaikille läsnäoleville ilmeikkäällä sormiliikkeellään, että hän ehdottomasti kieltäytyi jättämästä vartiopaikkaansa oven edessä, jolloin signor Panco tarjosi palvelustaan. Hän palasi pian viinipullo mukanaan, joka paikan tavan mukaan jo oli valmiiksi avattu; se johtui siitä, ettei vankilassa ollut kylliksi korkkiruuveja (samoin kuin ei juuri mitään muutakaan).
»Hullut! Iso lasi», komensi Rigaud.
Signor Panco pani pikarin hänen eteensä, jolloin näkyi selvästi, että hänen täytyi ponnistella voittaakseen halunsa heittää sen Rigaudin päähän.
»Haha!» melusi Rigaud. »Taas esiintynyt herrasmiehenä ja aina vain herrasmiehenä. Alusta loppuun herrasmiehenä! Piru sentään! Tottahan herrasmiestä on palveltava! Se kuuluu luonteeseeni, että vaadin palvelusta!»
Näin sanoessaan hän kaatoi pikarin puolilleen ja vaiettuaan kulautti ryypyn kurkkuunsa.
»Heh!» Ja hän maiskutteli huuliansa. »Tämä ei ole varsin vanha vanki. Päättäen ulkonäöstänne, hyvä herra, niin vankeus sammuttaa teidän verenne hehkun paljoa pikemmin kuin laimentaa tämän tulisen viinin. Te alatte nyt jo kuihtua — laihdutte ja kalpenette. Terveydeksenne!»
Hän joi toisen puolen, pidellen lasia koholla sekä ennen että jälkeen, ikäänkuin näytelläkseen pientä valkoista kättänsä.
»Asiaan nyt», jatkoi hän. »Keskustelemaan. Olette ollut vapaampi puheessanne kuin reipas ruumiiltanne, sir.»
»Olen ottanut vapauden sanoa teille sellaista, mitä itsekin tiedätte. Yhtä hyvin kuin me, tiedätte te itse ole vanne vielä paljoa kurjempi kuin mitä minä olen sanonut.»