Kuninkaan miehist' on hän reippain, aina iloinen.»
Sovittaen tämän kertosäkeen näin itseensä, hän saapasteli huoneesta, Cavalletto kintereillä, jonka hän kenties oli vaatinut palvelukseensa, koska varsin hyvin tiesi, ettei helposti pääsisi hänestä eroon. Mr Flintwinch, raaputeltuaan leukaansa ja katseltuaan äärimmäisen halveksivasti ympärilleen porsasmarkkinoilla, nyökkäsi Arthurille ja seurasi perässä. Mr Pancks, yhä katuvana ja alakuloisena, lähti niinikään, senjälkeen kun oli erittäin tarkkaavasti kuunnellut muutamia Arthurin antamia salaisia määräyksiä ja kuiskaten luvannut seurata tätä juttua loppuun saakka ja pitää miestä koko ajan silmällä. Ja sitte vanki jäi yksin, tuntien itsensä entistä suuremmassa määrässä halveksituksi, pilkatuksi ja moitituksi, avuttomaksi, kurjaksi ja langenneeksi.
VIIDESSEITSEMÄTTÄ LUKU
Muudan pyyntö Marshalseassa
Kalvavat omantunnonvaivat ja tuska ovat huonona seurana telkien taakse suljetulla. Sureksiva mietiskely päivisin ja puutteellinen uni öisin eivät karkaise ihmistä kestämään onnettomuutta. Seuraavana aamuna tunsi Clennam, että hänen terveytensä alkoi heikontua samoin kuin että hänen sielunvoimansa jo olivat heikontuneet ja että häntä painava kuorma vielä veisi hänet turmioon.
Yö yöltä hän oli kurjuudessaan noussut vuoteeltaan jo kahdentoista ja yhden aikaan ja istuutunut ikkunan ääreen katselemaan pihassa surullisesti tuikkivia lyhtyjä, odotellen taivaalta päivän ensimmäistä sarastusta jo tuntikausia ennenkuin sen aika oli. Nyt illan tullen hän ei saanut itseään pakotetuksi edes riisuutumaan.
Sillä hänet valtasi polttava levottomuus, tuskallinen kyllästys vankeuteensa ja varma vakaumus siitä, että hänen sydämensä murtuisi ja hän kuolisi siellä; kaikki tämä tuotti hänelle sanomatonta tuskaa. Hänen pelkonsa ja inhonsa vankilaa kohtaan kävi niin kiihkeäksi, että hänen oli vaikea hengittää siellä. Tukehtumisen tunne valtasi hänet toisinaan niin, että hän asettui ikkunan ääreen tarttuen kurkkuunsa ja haukkoen ilmaa. Samalla hän ikävöi toisenlaista ilmaa ja pääsyä aution, synkän muurin toiselle puolelle, niin että tuntui kuin kaipauksen kiihko olisi tekemäisillään hänet hulluksi.
Monet muut vangit olivat kokeneet samaa tilaa ennen häntä ja sen voima ja kestävyys olivat kuluttaneet loppuun heidät, kuten hänelläkin voimat loppuivat. Kahden yön ja yhden päivän kuluttua se oli ohi. Se palasi puuskittain, mutta nämä puuskat kävivät yhä heikommiksi ja niiden väliajat yhä pitemmiksi. Toivoton tyyneys astui tilalle, ja puolivälissä viikkoa hän oli vajonnut alhaisen, hiipivän kuumeen tylsyyteen.
Cavalletto ja Pancks kun olivat toisaalla, ei hänen tarvinnut pelätä muita vierailijoita kuin mr ja mrs Plornishia. Hän oli tuskaisessa pelossa siitä, että tämä arvoisa pariskunta tulisi häntä katsomaan; sairaloisessa, hermostuneessa tilassaan tahtoi hän vain olla rauhassa, eikä näyttäytyä kenellekään alakuloisuudessaan ja heikkoudessaan. Hän kirjoitti muutaman rivin mrs Plornishille, että hän muka oli niin kiinni liikeasioissaan ja että hänen täytyi niin kokonaan hautautua niihin, ettei voinut suoda itselleen iloa nähdä edes hänen ystävällisiä kasvojaan. Nuorelle Johnille, joka joka päivä määrätyllä tunnilla, kun ovenvartijat vaihtuivat, pistäytyi hänen luonansa kysymässä, saattoiko tehdä jotakin hänen hyväksensä, Clennam teeskenteli aina kirjoittavansa ahkerasti ja vastasi kysymykseen hilpeällä äänellä kieltävästi. Heidän ainoan pitkän keskustelunsa aihetta ei enää milloinkaan mainittu heidän välillään. Mutta kaikissa hänen onnettomuutensa vaiheissa se koko ajan asui Clennamin mielessä.
Sovitun viikon kuudes päivä oli kostea, kuuma ja sumuinen. Näytti siltä kuin vankilan köyhyys, kurjuus ja lika olisivat kasvaneet siinä vallitsevassa ummehtuneessa lämmössä. Särkevin ohimoin ja uupunein sydämin oli Clennam valvonut surkean yönsä loppuun, kuunnellen sateen rapinaa pihakivitykselle ja ajatellen, kuinka paljoa pehmeämmin se putoili maaseudun multaan. Keltausvainen pallo oli kohonnut taivaalle auringon sijalle, ja hän oli katsellut sen muuriin heijastamaa läikkää, joka puolestaan hänen silmissään heijasti vankilan kurjuutta. Hän oli kuullut porttien avautuvan ja ulkona odotelleiden, kehnossa kengissä kulkevien jalkojen laahustavan sisään, ja sitte hän oli kuullut, kuinka lakaistiin, pumputtiin, kuljettiin edestakaisin, jotka toimet aloittivat vankilan aamun. Hän oli niin sairas ja heikko, että hänen täytyi levätä monta kertaa peseytyessään, ja viimein sai hän laahautuneeksi nojatuoliin avonaisen ikkunan ääreen. Siinä hän sitten istui torkkuen sillä välin kun eukko, joka siivosi hänen huoneensa, toimitti aamuaskareensa.