»Emme ole aikoneetkaan», vastasi mr Pancks.
Luoden näin vastanneeseen synkän katseen kolkutti Rigaud äänekkäästi ovelle. Hän oli juonut vahvasti varustautuakseen pelaamaan pelinsä loppuun ja oli kärsimätön alkamaan. Hän oli tuskin lopettanut pitkän kaikuvan kolkutuksen, kun jo taas tarttui kolkuttimeen ja aloitti uuden. Tämä ei ollut päättynyt, kun Jeremiah Flintwinch avasi oven ja he kaikki astuivat kivilattiaiseen eteiseen. Rigaud sysäsi mr Fiintwinchin syrjään ja jatkoi matkaa suoraan yläkertaan. Hänen molemmat seuralaisensa tulivat perässä, mr Flintwinch seurasi heitä, ja niin he kaikki neljä marssivat mrs Clennamin rauhalliseen huoneeseen. Se oli tavallisessa asussaan, paitsi että toinen ikkunoista oli auki ja Affery istui sen vanhanaikaisella ikkunapenkillä parsien sukkaa. Tavalliset esineet olivat pienellä pöydällä, takassa paloi tavallinen pieni valkea, vuodetta peitti tavallinen ruumispeite, ja kaiken tämän omistaja istui paarien kaltaisella sohvallaan, tukenaan musta, kulmikas pielus, joka oli kuin mestauspölkky.
Kuitenkin huoneella oli selittämätön valmistuksen leima, ikäänkuin siellä odotettaisiin jotakin tapahtuvaksi. Mistä huone tämän leiman sai — jokainen pieninkin esine kun oli samalla paikalla, joka niillä vuosikausia oli ollut — sitä ei kukaan voinut sanoa katsomatta tarkkaavasti talon emäntää ja vielä tuntematta entisestään hänen kasvojansa. Vaikka hänen musta pukunsa joka poimultaan oli tarkalleen entisellään ja hänen ryhtinsä ankarasti muuttumaton, olivat hänen kasvojensa hiukan lisääntynyt jäykkyys ja hänen synkän otsansa rypyt niin huomattavat, että ne painoivat leimansa koko ympäristöön.
»Keitä nuo ovat?» kysyi hän ihmetellen, kun molemmat seuralaiset astuivat sisään. »Mitä nämä ihmiset täältä tahtovat?»
»Kysytte keitä he ovat, madame», vastasi Rigaud. »Hiisi vie, he ovat poikanne, velkavangin, ystäviä. Ja mitä he täältä tahtovat, kysytte. Totta totisesti, madame, sitä en tiedä! Parasta kysyä heiltä itseltään.»
»Tiedättehän pyytäneenne äsken ovella, ettemme lähtisi», vastasi Pancks.
»Ja te tiedätte vastanneenne äsken ovella, ettette olleet aikoneetkaan lähteä», ärähti Rigaud. »Lyhyesti, madame, sallikaa minun esittää teille kaksi vangin vakoojaa—hourupäitä, mutta silti vakoojia. Jos tahdotte, että he jäävät tänne pienen neuvottelumme ajaksi, niin sanokaa. Minulle se ei merkitse mitään.»
»Miksi tahtoisin heidän jäävän tänne?» kysyi mrs Clennam. »Mitä minulla on tekemistä heidän kanssansa?»
»Siinä tapauksessa, rakkahin madame», päätti Rigaud ja heittäytyi nojatuoliin niin raskaasti, että vanha huone tutisi, »on parasta, että lähetätte heidät pois. Se on teidän asianne. He eivät ole minun vakoojiani, minun kätyreitäni.»
»Kuulkaas, te Pancks», sanoi mrs Clennam ja katsoi vihaisesti häneen, »te Casbyn kirjuri! Pitäkää huolta isäntänne asioista ja omistanne. Menkää. Ja ottakaa tuo toinen mies mukaanne.»