»Se on totta», myönsi mr Baptist hilpeästi. »Ja katsokaa häntä, padrone! Minä löysin hänet todellakin.»
»En olisi pannut pahakseni», vastasi mr Flintwinch, »vaikka olisitte todellakin taittanut niskanne».
»Ja nyt», sanoi mr Pancks, jonka silmät usein ja salaa olivat vilkuilleet ikkunapenkkiin ja siellä parsittavaan sukkaan päin, »sanoisin vielä erään asian, ennenkuin lähden. Jos mr Clennam olisi täällä — mutta ikävä kyllä hän on sairaana ja vankeudessa, vaikka onkin sen verran päässyt voitolle tästä hienosta herrasta, että on pakottanut hänet, vastoin tahtoansa, palaamaan tänne — hän on sairaana ja vankeudessa, miesparka — jos hän olisi täällä», sanoi Pancks, astui pari syrjäaskelta ikkunapenkkiä kohden ja laski oikean kätensä sukalle, »sanoisi hän: 'Affery, kertokaa unenne!'»
Mr Pancks nosti oikean etusormen nenänsä ja sukan väliin kaamean varoittavana, kääntyi, höyrysi ulos huoneesta ja hinasi mr Baptistin perässään. Ulko-ovi kuului sulkeutuvan heidän jälkeensä, heidän askeleensa kajahtelivat sitten heidän astuessaan aution pihan poikki, eikä vielä kukaan virkkanut sanaakaan. Mrs Clennam ja Jeremiah olivat vaihtaneet silmäyksen ja sitte katsoneet ja katsoivat yhä Afferyyn, joka uutterasti parsi sukkaansa.
»No!» sanoi Flintwinch viimein vääntäytyen pari kierrosta ikkunapenkkiä kohden ja kihnuttaen kämmeniään takinliepeitänsä vasten kuin valmistautuen käymään johonkin käsiksi. »Mitä meidän kesken on sanottavaa, alettakoon puhua siitä nyt hukkaamatta aikaa sen enempää. — Kas niin, Affery, eukkoseni, ala laputtaa!»
Samassa hetkessä viskasi Affery sukan kädestään, kavahti pystyyn, tarttui oikealla kädellään ikkunalautaan, nosti oikean polvensa penkille ja huitoi vasemmalla kädellään kuin torjuen kuviteltuja hyökkääjiä luotansa.
»Ei, en tahdo, Jeremiah — ei, en tahdo — ei, en tahdo! En tahdo mennä, minä jään tänne. Tahdon kuulla kaikki, mitä en tiedä, ja sanoa kaikki, mitä tiedän. Tahdon tehdä niin, viimeinkin, vaikka siitä kuolisin. Minä tahdon, tahdon, tahdon, tahdon!»
Mr Flintwinch jäykistyi harmista ja hämmästyksestä, kostutti toisen käden sormia huulillaan, piirsi niillä ympyrän toiseen kämmeneensä ja jatkoi uhkaavasti irvistäen vääntäytymistään vaimoonsa päin, hän läähätti edetessään huomautuksen, josta hänen tukehduttavan kiukkunsa tähden kuuluivat vain sanat; »Sellaisen annoksen!»
»Ei askeltakaan lähemmäksi, Jeremiah!» huusi Affery, herkeämättä huitoen. »Älä tule askeltakaan lähemmäksi minua, muuten huudan naapureita apuun! Heittäydyn ulos ikkunasta! Huudan, että tuli on irti ja murhaaja talossa! Herätän kuolleen! Pysy siinä, missä olet, muuten huudan niin, että kuollut herää!»
Mrs Clennamin päättävä ääni kuului: »Seis!» Jeremiah oli pysähtynyt.