Hän tarttui kellonkoteloon käyttäen uutta kykyänsä liikutella käsiään vapaasti, josta kyvystä hän ei näyttänyt olevan ensinkään tietoinen, ja katseli sitä uhmaavasti, ikäänkuin se voisi liikuttaa häntä. Silloin Rigaud, äänekkäästi ja halveksivasti napsauttaen sormiaan, huusi: »Kas niin, madame! Aika kuluu. Kas niin, hurskas rouva, jättäkää jo tuo! Ette voi kertoa mitään, mitä en tietäisi. Puhukaa nyt jo varastetuista rahoista, muuten puhun minä. Kuolema ja kirous, olenpa jo kyllästynyt jaarituksiinne. Ottakaa muitta mutkitta varastetut rahat puheeksi!»
»Konna!» vastasi mrs Clennam ja tarttui molemmin käsin päähänsä; »en käsitä, minkä Flintwinchin tekemän kohtalokkaan erehdyksen tai varomattomuuden kautta, hän kun oli ainoana apuna ja uskottuna näissä asioissa, te olette saanut haltuunne sen testamenttiliitteen, jonka poltettu tuhka jonkun on täytynyt jollakin tavoin panna kokoon, niin että teidän on käynyt mahdolliseksi saada käsiinne tällainen valta täällä —»
»Ja kuitenkin», keskeytti Rigaud, »johtuu se vain merkillisen hyvästä onnestani, että minulla on tallessani eräässä sopivassa paikassa tämä sama monsieur Gilbert Clennamin lyhyt testamenttiliite; sen on kirjoittanut eräs nainen, joka sen myös on todistanut yhdessä vanhan juonittelijamme kanssa! Voi teitä, vanha juoniniekka, pieni kippurainen nukke! Madame, jatkakaamme. Aika rientää. Tekö kerrotte lopun vai minäkö?»
»Minä!» vastasi mrs Clennam vieläkin päättävämmin, jos se oli mahdollista. »Minä, sillä en voi sietää, että kuvailette minua kenellekään inhoittavan vääristelevällä tavallanne. Te kokemuksinenne inhoittavasta ulkomaalaisesta vankilasta ja kaleereilta esittäisitte tapahtumat siinä valossa kuin jos rahanhimo olisi ollut vaikuttimenani. Niin ei ollut asian laita.»
»Pyh, pyh, pyh! Minä tukahdutan hetkeksi kohteliaisuuteni ja sanon: valhetta, valhetta, valhetta. Te salasitte asiakirjan ja piditte rahat.»
»Mutta en rahojen tähden, konna!» Mrs Clennam liikahti rajusti ikäänkuin kavahtaakseen pystyyn voimattomien sääriensä varaan. »Gilbert Clennam tuli kuoleman lähestyessä sekapäiseksi ja lauhtui ja pehmeni sen vaikutuksesta tyttöä kohtaan, johon oli kuullut veljenpoikansa olleen rakastuneen; tämän rakkauden hän oli aikoinaan musertanut ja oli sitte kuullut, että tyttö sen johdosta oli vaipunut synkkämielisyyteen ja vetäytynyt pois kaikkien tuttaviensa seurasta. Jos nyt Gilbert Clennam tässä heikkoudentilassa saneli minulle, jonka elämä tytön synnin kautta oli synkentynyt ja joka olin valittu kuulemaan hänen rikoksensa tunnustuksen hänen omilta huuliltansa, jos Gilbert Clennam saneli minulle testamenttimääräyksen, joka oli tarkoitettu tuottamaan hyvitystä tytölle, hän kun muka oli syyttömänä kärsinyt, niin oliko minun haluni estää tämän vääryyden tapahtuminen samaa kuin rahanhimo — halu anastaa rahaa, jota te ja vankilatoverinne olette valmiit varastamaan keneltä hyvänsä?»
»Aika rientää, madame. Olkaa varuillanne!»
»Vaikka talo palaisi ilmitulessa», kivahti toinen, »niin en liikahtaisi siitä, ennenkuin olen esittänyt oikeamieliset syyni ja vaikuttimeni, jotka tahdotaan rinnastaa varkaiden ja murhaajien aikomuksen kanssa».
Rigaud napsautti halveksivasti sormiaan hänelle vasten kasvoja. »Tuhat guineaa pienelle kaunottarelle, jonka te olitte hitaasti kiusannut kuoliaaksi. Tuhat guineaa hänen suojelijansa nuorimmalle tyttärelle, tai ellei hänellä ollut tytärtä, hänen veljensä nuorimmalle tyttärelle tämän tullessa täysi-ikäiseksi, 'epäitsekästä suojelijaa parhaiten miellyttävänä tunnustuksena siitä, mitä hän on tehnyt nuoren orpotytön hyväksi'. Kaksituhatta guineaa. Kuinka? Ettekö aiokaan puhua noista rahoista?»
»Tämä suojelija», yritti mrs Clennam jatkaa, kun Rigaud keskeytti hänet: