»Ei.»
»Oi niin, kuinkapa hän olisi kertonut sitä! Minulla on tuskin itselläni oikeutta kertoa sitä, koska minua on pyydetty olemaan vaiti. Ei siinä ole paljoa kerrottavaa, mutta se ehkä selittäisi syyn, miksi pyydän teitä olemaan mainitsematta tuosta kirjeestä. Huomasitte ehkä omaiseni? Muutamat heistä — sanon tämän vain teille — ovat hiukan ylpeitä, hiukan ennakkoluuloisia.»
»Ottakaa se takaisin taas», pyysi toinen, »ja silloin on varmaa, ettei mieheni saa nähdä sitä. Hän voisi muuten nähdä sen ja puhua siitä jolloinkin. Pankaa se varmuuden vuoksi poveenne.»
Näin tehtiinkin, erittäin huolellisesti. Hänen pieni hieno kätensä lepäsi vielä kirjeen päällä, kun he kuulivat jonkun liikkuvan käytävässä ulkopuolella.
»Lupasin», sanoi vierailija nousten ylös, »kirjoittaa hänelle tavattuani teidät (täytyihän meidän jolloinkin tavata, ennemmin tai myöhemmin) ja kertoa, voitteko hyvin ja oletteko onnellinen. Parasta kai on, että sanon teidän voivan hyvin ja olevan onnellisen?»
»Niin, niin, niin! Sanokaa, että voin erittäin hyvin ja olen hyvin onnellinen. Ja että kiitän häntä sydämellisesti enkä milloinkaan unohda häntä.»
»Tapaan teidät huomenna. Ja senjälkeen olen varma, että tapaamme taas pian! Hyvää yötä!»
»Hyvää yötä. Kiitos, kiitos. Hyvää yötä, rakkaani.»
Molemmat olivat hämillään ja hädissään sanoessaan hyvää yötä ja vieraan rientäessä ovesta ulos. Tämä oli odottanut tapaavansa nuoren rouvan miehen ovessa; mutta käytävässä liikkuva henkilö ei ollutkaan hän, vaan se matkailija, joka oli pyyhkinyt viinipisarat viiksistään leipäpalalla. Kun hän kuuli askeleita takanaan, kääntyi hän — sillä hän kulki pimeässä.
Hänen ylenmääräinen kohteliaisuutensa ei voinut sallia nuoren neidin itse kantaa lamppuansa ja yksin mennä alas. Hän otti siis lampun, piteli sitä niin, että se parhaiten valaisi kiviportaiden askelmia, ja saattoi neidin koko matkan ruokailuhuoneeseen saakka. Nuori neiti sai vaivoin salatuksi, kuinka häntä värisytti ja vapisutti, sillä tämän matkustajan ulkomuoto oli hänestä erikoisen vastenmielinen. Hän oli istunut syrjäisessä nurkassaan ennen illallista ja kuvitellut, millaista osaa tuo mies olisi voinut näytellä hänen kokemuspiirinsä paikoissa ja tilaisuuksissa, kunnes oli tuntenut sellaista vastenmielisyyttä, että se miltei läheni kammoa.