Hän saattoi neitiä hymyilevän kohteliaana, saattoi hänet sisään ja istuutui entiselle paikallensa, parhaalle paikalle, takan ääreen. Siellä, jo alenevan takkaloimun lepattavassa valossa istui hän hämärässä huoneessa, sääret ojennettuina lämpiämään ja juoden kuumaa viiniä pohjasakkoja myöten, oudon varjonsa liikkuessa edestakasin seinällä ja katossa.
Väsynyt seura oli hajonnut, ja kaikki muut olivat menneet, paitsi nuoren neidin isä, joka torkkui tuolissaan takan ääressä. Matkustaja oli vaivautunut pitkän matkan taakse yläkertaan makuuhuoneeseensa noutamaan viinapullonsa. Hän puhui siitä kaataessaan sen sisällön jäljellä olevan viinin sekaan ja joi sitä entistä suuremmalla mielihyvällä.
»Saanko kysyä, sir, oletteko matkalla Italiaan?»
Harmaatukkainen herrasmies nousi ja valmistautui lähtemään. Hän vastasi myöntäen.
»Minä myös!» ilmoitti matkustaja. »Toivon saavani kunnian tervehtiä teitä kauniimmassa ympäristössä ja suopeammissa oloissa kuin täällä synkässä vuoristossa.»
Herrasmies kumarsi, kaukaa kyllä, ja kiitti.
»Me köyhät herrasmiehet, sir», sanoi matkustaja pyyhkäisten kädellään viiksiään, jotka hän oli kastanut viinansekaiseen viiniinsä, »me köyhät herrasmiehet emme matkusta prinssien tavoin, mutta hienot tavat ja kohteliaisuus merkitsevät meille paljon. Terveydeksenne, sir!»
»Sir, kiitän teitä.»
»Ylhäisen perheenne, kauniiden neitien, teidän tytärtenne terveydeksi!»
»Sir, kiitän teitä vielä. Toivotan teille hyvää yötä. Rakkaani, ovatko meidän — hm — palvelijamme paikoillaan?»