SEITSEMÄSSEITSEMÄTTÄ LUKU
Ratkaisu
Aurinko oli laskenut ja kadut olivat pölyisen iltahämärän pimentämät, kun kauan niille vieraana ollut olento riensi tietänsä niitä pitkin. Vanhan talon lähimmässä ympäristössä se ei herättänyt erikoista huomiota, sillä siellä liikkui vain harvassa kulkijoita; mutta kun nousi virran partaalta kohoavaa mutkaista tietä, joka johti London Bridgelle, ja pääsi suurelle valtaväylälle, katseltiin häntä joka puolelta hämmästyneinä.
Hurjin, päättävin katsein, nopein, vaikka heikoin ja horjuvin askelin, silmäänpistävästi puettuna mustiin ja kiireessä siepattuine päähineineen, kuihtuneena ja aavemaisen kalpeana hän riensi eteenpäin välittämättä ympäristöstä enempää kuin unissakävijä. Eroten näin häntä ympäröivästä laumasta hän herätti enemmän huomiota kuin jos hänet olisi nostettu jalustalle kaiken kansan katseltavaksi. Jouten kulkijat havahtuivat katselemaan häntä, kiireiset vastaantulijat vähensivät vauhtiansa ja käänsivät päätänsä, tien varrella seisoskelevat keskustelijat kehoittivat kuiskaten toisiansa katsomaan ohikulkevaa aavemaista naista, ja hänen outo olemuksensa näytti ohikiitäessään synnyttävän pyörteen, joka veti joutilaimmat ja uteliaimmat perässään.
Ymmällä, melkein pyörryksissä vuosikausia kestäneeseen eristymiseen nyt ryntäävistä tuijottavista kasvoista, oudosta tunteesta, jonka aiheutti ulkoilmassa oleminen, ja vieläkin oudommasta, joka johtui jalkeilla olosta, odottamattomasti muuttuneiden, puoliksi unohtuneiden ilmiöiden näkemisestä, samoin kuin siitä, että kuvat, jotka hänen mielikuvituksensa usein oli luonut hänen eristetyn piirinsä ulkopuolella olevasta maailmasta, eivät ensinkään sopineet yhteen todellisuuden kanssa, joka nyt valtavana tulvi häntä vastaan, hän riensi jonkun matkaa eteenpäin ja muisti sitten, että piti tiedustella suuntaa; silloin vasta, pysähtyessään ja katsellessaan ympärillensä etsien sopivaa henkilöä, jolta voisi kysellä tietä, hän huomasi olevansa kiihkeän uteliasten kasvojen ympäröimä.
»Miksi olette näin kokoontuneet minun ympärilleni?» kysyi hän vapisten.
Lähinnä seisovista ei kukaan vastannut, mutta ulommasta piiristä kuului kimakka huuto: »Siksi, että te olette hullu!»
»Olen yhtä järjissäni kuin kukaan teistä. Minä haen Marshalsean vankilaa.»
Kimakka ääni ulkopiiristä vastasi taas: »Sepä jos mikään todistaa, että olette hullu, sillä se on ihan päinvastaisella suunnalla!»
Lyhyt, lempeä, rauhallisen näköinen nuori mies tunkeutui hänen luoksensa, tuon vastauksen herättäessä meluavaa vastakaikua, ja sanoi: »Marshalseaako etsitte? Olen menossa sinne toimeeni. Tulkaa minun kanssani.»