Mrs Clennam laski kätensä hänen käsivarrelleen ja he astuivat tien poikki; väkijoukko, joka katsoi kärsivänsä vääryyttä nyt menettäessään hänet, tunki päälle edestä ja takaa ja kummaltakin puolen ja ehdotti ilmoitusta hulluinhuoneeseen. Kun oli kestetty lyhytaikainen tungos vankilan ulkopihassa, avautui ovi ja sulkeutui sitte heidän jälkeensä. Porttihuoneessa, joka ulkopuolisen melun rinnalla tuntui rauhan ja pelastuksen satamalta, taisteli kellertävä lampunvalo jo vankilan varjoja vastaan.
»No, John?» kysyi vartija, joka oli päästänyt heidät sisään.
»Mikäs nyt on?»
»Ei mitään, isä; tämä rouva oli vain eksynyt ja joutunut poikaviikarien pilkattavaksi. Ketä tahdotte tavata, ma'am?»
»Miss Dorritia. Onko hän täällä?»
Nuoren miehen mielenkiinto heräsi. »Kyllä hän on täällä.
Mikä on nimenne?»
»Mrs Clennam.»
»Mr Clennamin äiti?» kysyi nuori mies.
Mrs Clennam puristi huulensa yhteen ja epäröi. »Niin, parasta on hänelle sanoa niin.»
»Katsokaas», selitti nuori mies, »vankilanjohtajan perhe asuu maalla nyt ja on luovuttanut miss Dorritille asunnostaan huoneen käytettäväksi milloin hän haluaa. Eikö olisi parasta, että tulisitte sinne ja minä kävisin noutamassa miss Dorritin luoksenne?»