KAHDEKSASSEITSEMÄTTÄ LUKU
Vihdoinkin
Arthur makasi yhä pahasti sairaana Marshalseassa, ja mr Rugg ei voinut keksiä lain taivaalla pienintäkään valon pilkahdusta, joka antaisi toivoa hänen vapaaksipääsystään. Tällä välin kärsi mr Pancks kauheita omantunnontuskia. Ellei olisi ollut olemassa noita järkähtämättömiä numeroita, jotka todistivat, että Arthurin, sensijaan että kitui vankilassa, olisi pitänyt ajella kaksivaljakollaan ja että mr Pancksin vaivaisen kirjurinpalkkansa sijasta olisi pitänyt omistaa neljä, viisituhatta puntaa heti käytettävänään, niin olisi tämä onneton laskumestari luultavasti painunut vuoteeseen ja, kuten monet muut nimettömät henkilöt, kääntänyt kasvonsa seinään päin, heittäen henkensä viimeisenä mr Merdle-vainajan suuruuden alttarille laskettuna uhrina. Yksinomaan näiden erehtymättömien laskelmiensa varassa eli mr Pancks, mutta varsin onnetonta ja rauhatonta elämää. Hän kantoi laskujaan aina mukanansa hatussaan eikä tyytynyt siihen, että alituisesti, kaikissa mahdollisissa tilaisuuksissa, itse tarkasteli niitä, vaan pyysi jokaista ihmisolentoa, jonka vain sai käsiinsä, tarkastamaan niitä hänen kanssansa ja huomaamaan kuinka päivänselvät ne olivat. Bleeding Heart Yardissa oli tuskin ainoatakaan jonkinarvoista asukasta, jolle mr Pancks ei olisi selitellyt laskelmiansa, ja koska numerot ovat tarttuvia, alkoi tässä korttelissa raivota eräänlainen numero-rokko, jonka vaikutuksesta koko Yard oli hieman pyörällä päästään.
Kuta levottomammaksi mr Pancks kävi, sitä kärsimättömämmäksi tuli hän patriarkkaa kohtaan. Heidän viimeaikaisissa neuvotteluissaan oli hänen puhkumisensa saanut uhkaavan soinnun, joka ei ennustanut patriarkalle hyvää; niinikään oli mr Pancks useita kertoja katsellut patriarkallisia pääkupuroita tarkemmin kuin oli tarpeellista, ottaen huomioon, ettei hän ollut parturi eikä taidemaalari, joka etsi elävää mallia.
Siitä huolimatta oli hän höyrynnyt ulos ja sisään pienellä pihanpuolisella telakallaan aina sen mukaan tarvittiinko vai eikö häntä tarvittu patriarkan läheisyydessä, ja liike kävi vanhaan tapaan. Mr Pancks kynti Bleeding Heart Yardia, ja mr Casby korjasi sadon määrättyinä aikoina; mr Pancks oli saanut osakseen kaiken siihen kuuluvan saastan ja vaivan, mr Casby oli ottanut osalleen siitä heruvan hyödyn ja sitä ympäröivän autereisen usvan ja sitä kirkastavan kuutamon; ja käyttääksemme tämän säteilevän hyväntekijän sanoja, jotka hän tavallisesti lausui lauantai-iltaisin, pyöritellen pyyleviä peukaloitansa, tarkastettuaan viikon tilit: »Kaikki on kuten olla pitää — kaikki asianosaiset voivat olla tyytyväisiä — kaikki voivat, sir, olla tyytyväisiä — kaikki.»
Hinaajahöyryn, Pancksin, telakassa oli lyijykatto, jonka alla päivänpaahteessa höyrykattila saattoi kuumeta liiaksi. Oli miten oli, eräänä helteisenä lauantai-iltana tulla tohisi hinaaja ylen kuumentuneena telakalta, kömpelön pullonvihreän laivan kutsumana.
»Mr Pancks», kuului patriarkan huomautus, »olette käynyt leväperäiseksi, sir, olette käynyt leväperäiseksi».
»Mitä sillä tarkoitatte?» kuului lyhyt vastaus.
Patriarkan olemus oli aina tyyni ja tyytyväinen ja tänä iltana niin erikoisen rauhallisen kirkas, että se vaikutti ärsyttävästi. Kaikki muut kuolevaiset kärsivät sinä iltana helteestä, mutta hänen oli aivan vilpoisa olla. Kaikki muut olivat janoisia ja patriarkka joi. Häntä ympäröi virvokejuomain tuoksu, ja hän oli valmistanut itselleen juoman kullankarvaisesta sherrystä, joka kimmelsi isossa pikarissa, ikäänkuin hän olisi juonut ilta-auringon paistetta. Se oli paha kyllä, muttei pahinta. Pahinta oli, että hän sinisine silmineen, paistavine päälakineen, pitkine valkeine kiharoineen, pullonvihreät sääret suorina edessään ja jalassa keveät kotikengät, jotka olivat mukavasti sidotut nilkkojen kohdalta, istui siinä kasvoillaan säteilevä ilme, ikäänkuin hän rajattomassa hyväntahtoisuudessaan olisi valmistanut juoman ihmiskunnalle, itse tyytyen vain oman ihmisystävällisyytensä rieskamaitoon.
Sentähden mr Pancks vastasikin: »Mitä sillä tarkoitatte?» ja pörrötti varsin pahaenteisellä tavalla molemmin käsin hiuksensa pystyyn.