»Pyh, pyh, mr Pancks. Se ei kuulu häneen, se ei kuulu häneen. Minä en voi sallia sitä. Maksakoon hän velkansa, jotta pääsee pois, jotta pääsee pois, maksakoon velkansa, jotta pääsee pois.»
Vaikka mr Pancksin hiukset törröttivät pystyssä kuin kankea rautalanka, tuiversi hän niitä molemmin käsin vielä pystympään ja hymyili isännällensä kerrassaan kammottavalla, tavalla.
»Suvainnette ilmoittaa tyttärelleni, mr Pancks, etten voi sallia sitä, etten voi sallia sitä», määräsi patriarkka lempeästi.
»Oho!» sanoi Pancks. »Ettekö voi sanoa sitä itse?»
»En, sir, en. Te olette palkattu sanomaan sen», typerä vanha pöllöpää ei voinut vastustaa kiusausta toistaa sukkeluuttansa, »ja teidän täytyy sanoa se saadaksenne palkkanne, saadaksenne palkkanne».
»Oho!» sanoi Pancks. »Eikö muuta?»
»Kyllä, sir. Minusta tuntuu, mr Pancks, että liian usein ja liian paljon itsekin liikutte siellä päin. Neuvoisin teitä, mr Pancks, kääntämään huomionne sekä omista vahingoistanne että toisten vahingoista, jotta ajattelisitte vain työtänne, ajattelisitte vain työtänne.»
Mr Pancks vastasi tähän kehoitukseen äännähtämällä niin hämmästyttävän jyrkästi, lyhyesti ja lujasti: »Oho!» että kömpelö patriarkkakin jonkinlaisella kiireellä käänsi siniset silmänsä katsoakseen häneen. Vastaavan äänekkäästi pärskähtäen hän lisäsi sitten: »Onko vielä jotakin?»
»Ei tällä kertaa, sir, ei tällä kertaa. Lähden nyt», ilmoitti patriarkka juoden loppuun sekoituksensa ja nousten ystävällisen näköisenä, »pienelle kävelylle, vain pienelle kävelylle. Kenties tapaan teidät täällä vielä palattuani. Ellen, sir, niin velvollisuus, velvollisuus, muistakaa, muistakaa; kiristäkää, kiristäkää, kiristäkää, maanantaina; kiristäkää maanantaina!»
Mr Pancks tuiversi taas tukkaansa ja katseli, kuinka patriarkka pani levälierisen hatun päähänsä, ja näytti hetken taistelevan vääryyttä kärsineen kiukkua vastaan. Hän oli entistä kuumempi ja hengitti raskaammin. Mutta hän antoi mitään virkkamatta patriarkan mennä ulos ja kurkisti sitte häntä pienen vihreän ikkunakaihtimen takaa. »Arvasin sen», huomautti hän. »Tiesin, minne hän oli menossa. Hyvä!» Hän höyrysi takaisin telakalleen, järjesti sen huolellisesti, otti hattunsa naulasta, sanoi: »Hyvästi!» ja mennä puhkui tiehensä omille asioilleen. Hän suuntasi kulkunsa Bleeding Heart Yardiin, mrs Plornishin puoliseen päähän, ja saapui portaiden yläpäähän entistä enemmän kuumissaan.