Täällä, portaiden yläpäässä, kieltäydyttyään noudattamasta mrs Plornishin kehoituksia tulla juttelemaan isän kanssa Onnenmajassa — hänen helpotuksekseen nämä kehoitukset eivät olleet yhtä lukuisat kuin minä muuna iltana tahansa, mutta nyt oli lauantai ja naapurit, jotka niin jalomielisesti kannattivat liikettä kaikilla muilla tavein kuin rahalla, tekivät runsaasti ostoksia — täällä, portaiden yläpäässä, odotti mr Pancks, kunnes näki patriarkan, joka aina tuli Yardiin sen toisesta päästä, hitaasti astelevan, säteillen ja anojain ympäröimänä. Silloin mr Pancks astui portaita alas ja viiletti täydellä höyryllä häntä kohden.
Patriarkka, joka lähestyi, tavanmukainen hyväntahtoinen ilme kasvoillaan, oli hämmästynyt nähdessään mr Pancksin, mutta otaksui hänen innostuneen kiristämään yardilaisia heti, jättämättä toimitusta maanantaiksi. Yardin asukkaat olivat ihmeissään tästä kohtauksesta, sillä vanhinkaan yardilainen ei muistanut milloinkaan nähneensä näitä molempia valtoja siellä yhdessä. Mutta kuvaamaton hämmästys valtasi heidät, kun mr Pancks, astuen aivan tämän miehistä kunnianarvoisimman luokse ja pysähtyen pullonvihreiden liivien ääreen, muodosti oikean kätensä peukalosta ja etusormesta pihdit, tarttui niillä leveälierisen hatun reunaan ja keikautti erinomaisen taitavasti ja näppärästi päähineen patriarkan kiiltävästä päästä, ikäänkuin tämä olisi ollut iso marmoripallo.
Käyttäydyttyään näin hieman vapaasti patriarkallista isäntäänsä kohtaan, ällistytti mr Pancks yardilaisia sanomalla kovalla äänellä: »No, te sokerinmakea petkuttaja, nyt selvitämme välimme!»
Samassa hetkessä ympäröi mr Pancksin ja patriarkan tunkeileva joukko, joka oli pelkkänä silmänä ja korvana; ikkunat lensivät auki ja portailla tungeksi uteliaita.
»Mikä te olette olevinanne?» aloitti mr Pancks. »Mitä siveellistä osaa te näyttelette? Minä te tahdotte itseänne pidettävän? Ihmisystävänä, eikö niin? Tekö ihmisystävä!» Tässä mr Pancks nähtävästi aikomatta lyödä häntä, mutta keventääkseen mäeltänsä ja hankkiakseen ylitsevuotavalle tarmollensa terveellistä voimistelua, oli suuntaavinansa iskun patriarkan kupuraista päätä kohden, joka kumartui välttääkseen vaaran. Tämä merkillinen temppu toistui mr Pancksin seuraavan puheen jokaisen jakson jälkeen, katselijoiden ihailun yhä kasvaessa.
»Olen eronnut palveluksestanne», jatkoi mr Pancks, »saadakseni sanoa teille tämän. Te kuulutte siihen petkuttajakoplaan, joka on kaikista koplista inhoittavin. Olen kärsinyt molempien tähden, mutten tiedä enkö sietäisi Merdle-koplaa yhtä hyvin kuin teidän koplaanne. Te olette valepukuinen verenimijä, toisen selän taakse piiloutuva kiristäjä, nylkyri, koronkiskoja. Te olette ihmisystävyyttä teeskentelevä käärme. Te olette ulkokultainen petturi.»
(Tempun suoritus tällä kohdalla otettiin vastaan naurulla.)
»Kysykää näiltä kelpo ihmisiltä täällä, kuka kova mies on. He vastaavat varmasti, että se on Pancks.»
Tämän vahvistukseksi kuului huutoja »Varmasti» ja »Kuulkaas!»
»Mutta minä sanon teille, hyvät ihmiset — Casby se on! Tämä lempeyden mätäs, tämä ihmisrakkauden möhkäle, tämä pullonvihreä hymyilijä, hän se on teidän kiristäjänne!» julisti Pancks. »Jos tahdotte nähdä miehen, joka olisi valmis nylkemään teidät elävältä, niin tässä hän on! Älkää luulko siksi minua, joka saan kolmekymmentä shillingiä viikossa. Casby se on, ja hänellä on ties kuinka paljon vuodessa.»