»Hyvä!» huusivat useat äänet. »Kuunnelkaa mr Pancksia!»
»Kuunnelkaa mr Pancksia!» huusi tämä herrasmies (suoritettuaan taas suositun temppunsa). »Niin kyllä, sitä minäkin! Jo lienee aika kuunnella mr Pancksia. Mr Pancks on tullut alas Yardiin tänä iltana juuri sitä varten, että kuuntelisitte häntä. Pancks on vain soittokone, mutta tässä on koneen käyttäjä!»
Koko kuulijakunta olisi yhtenä miehenä, naisena ja lapsena asettunut mr Pancksin puolelle, ellei olisi ollut noita pitkiä, harmaita silkkikiharoita ja leveälieristä hattua.
»Tässä on tappi», jatkoi Pancks, »joka panee koneen soimaan. Ja siitä kuuluu vain yksi ainoa sävel: kiristä, kiristä, kiristä! Tuossa on isäntä ja tässä hänen päiväläisensä. Niin, hyvät ihmiset, kun hän tänä iltana tulee tänne pehmeästi suristen kuin hitaasti pyörivä, hyväntahtoinen hyrrä ja kun te kokoonnutte hänen ympärillensä valittamaan päiväläisestä, niin ette arvaa millainen petkuttaja tämä isäntä on! Mitäs sanotte siitä, että hän tänä samana iltana on korventanut minua siitä, etten ole kiristänyt teitä kylliksi? Mitäs arvelette siitä, että äsken juuri sain erikoisen käskyn kiristää teiltä viimeiset penninne ensi maanantaina?»
Vastaukseksi jupisivat kuulijat: »Häpeä!» ja »Kurjaa!»
»Kurjaa!» pärski mr Pancks. »Niinpä luulisin! Roskajoukkio, johon Casbynne kuuluu, on kaikista roskajoukkioista kurjin. He teettävät päiväläisellänsä kehnosta palkasta sen, mitä itse häpeävät ja pelkäävät tehdä ja teeskentelevät kaihtavansa, mutta minkä tahtovat saada tehdyksi; muuten ei päiväläinen saa rauhaa. Menetellen niin ovelasti, että päiväläiselle lankeaa kaikki häpeä, heille itsellensä kaikki kunnia ja ansio. Ei, tämän kaupungin kurjin veijari, joka varastaa kahdeksantoista pennyn arvosta tavaraa, ei ole puoliksikaan niin suuri veijari kuin tämä Casby-päinen ilmoitustaulu tässä!»
»Se on totta!» ja »Se hän juuri on!» huudettiin.
»Ja mitä etua teillä on tuollaisista miehistä», sanoi Pancks, »tuollaisista ihmeellisistä hyrristä, jotka pyörivät keskuudessanne niin pehmeästi, ettei teillä ole aavistusta siitä mallista, joka on niihin maalattu, ja niiden pikkuisesta ikkunasta! Tahtoisin hetkeksi kiinnittää huomionne minuun. Minä en ole mikään miellyttävän näköinen mies, tiedän sen varsin hyvin.» Tämä kysymys jakoi kuulijakunnan kahteen puolueeseen; sen leppymättömämmät jäsenet vastasivat: »Ei, ette olekaan», ja kohteliaampi puoli: »Kyllä te olette.»
»Olen yleensä», selitti Pancks, »töykeä, ikävä, kuivakiskoinen kuormajuhta ja päiväläinen. Sellainen on nöyrin palvelijanne. Siinä on hänen luonnollisen kokoinen muotokuvansa, hänen itsensä maalaama, teille esitettynä, yhdennäköisyys taattu! Mutta miksipä muuksi mies tulee tuollaisen isännän palveluksessa? Mitä häneltä voi odottaa? Onko kukaan milloinkaan löytänyt keitettyä sianlihaa kapriskastikkeen kera kasvamassa kokospähkinässä?»
Ei kukaan yardilaisista ollut sitä kokenut: sen huomasi selvästi heidän vilkkaista vastauksistaan.