»Siitäkö on kysymys? Ja kuka kysyy?»
»Minä», vastasi mr Meagles. »Enkä vain minä, vaan Clennam ja moni muu. Minä olen ihan varma», jatkoi mr Meagles, jonka sydän oli tulvillaan Petiä, »ettei teillä voi olla mitään epäystävällisiä tunteita tytärtäni kohtaan; se on mahdotonta. No niin, hänkin kysyy sitä, se kun koskee läheisesti hänelle rakasta ystävää. Tässä nyt olen ja sanon suoraan, että tästä on kysymys, ja kysyn: Jättikö hän papereita?»
»Totisesti, näyttää siltä kuin kaikki, jotka tiesivät jotakin tästä miehestä — otin hänet kerran elämässäni palvelukseeni, maksoin ja lähetin hänet sitte menemään — olisivat valinneet minut kysymystensä maalitauluksi!»
»Älkää toki», rauhoitti mr Meagles, »älkää. Älkää toki pahastuko, sehän on maailman yksinkertaisin kysymys, johon kuka hyvänsä voi vastata. Mainitsemani asiapaperit eivät olleet hänen omaansa, vaan anastettuja; niitä säilyttävä viaton henkilö voisi joskus saada niistä ikävyyksiä, ja ne, joille ne kuuluvat, tiedustelevat niitä. Matkallaan Lontooseen poikkesi hän Calaisissa ja hänellä oli syitä, joiden tähden hän ei voinut ottaa niitä mukaansa, joiden tähden hän tahtoi saada ne ulottuvillensa ja joiden tähden hän ei uskaltanut jättää niitä vertaistensa haltuun. Jättikö hän ne tänne? Vakuutan, että jos vain tietäisin miten minun tulisi menetellä, niin panisin parhaani välttääkseni suututtamasta teitä. Teen kysymykseni henkilökohtaisesti, mutta siinä ei ole mitään henkilökohtaista. Voisin tehdä sen kenelle hyvänsä toiselle; olen tehnyt sen jo monelle. Jättikö hän ne tänne? Jättikö hän jotakin tänne?»
»Ei.»
»Siis, ikävä kyllä, ette tiedä niistä mitään, miss Wade?»
»En tiedä niistä mätään. Olen nyt vastannut käsittämättömään kysymykseenne. Hän ei jättänyt niitä tänne enkä minä tiedä mitään niistä.»
»Vai niin!» sanoi mr Meagles nousten seisomaan. »Se on ikävää. Se ei siis onnistunut nytkään. Toivon, etten pahasti ole suututtanut teitä. — Tattycoram voi kai hyvin, miss Wade?»
»Harriet? Kyllä!»
»Joko taas sanoin jotakin loukkaavaa», ihmetteli mr Meagles saatuaan tämän oikaisun. »Täällä näyn aina joutuvan sanomaan jotakin sellaista. Ehkäpä, jos olisin ajatellut asiaa kahdesti, en olisikaan antanut hänelle tuollaista outoa nimeä. Mutta kun tahtoo olla ystävällinen ja leikillinen lasten kanssa, ei tule ajatelleeksi asioita moneen kertaan. Hänen vanha ystävänsä lähettää hänelle ystävälliset terveisensä, jos katsotte sopivaksi viedä ne perille.»