Miss Wade ei vastannut tähän mitään, ja mr Meagles käänsi rehelliset kasvonsa pois synkästä huoneesta, jossa ne paistoivat kuin aurinko, ja palasi hotelliin, jonne oli jättänyt äidin ja jossa hän kertoi: »Sain selkääni, äiti, ei mitään tuloksia!» Sitte hän käänsi ne Lontooseen menevään postilaivaan, joka matkusti yötä myöten, ja sitte Marshalseaan.
Uskollinen John oli virantoimituksessa, kun isä ja äiti Meagles ilmestyivät hämärissä portille. Miss Dorrit ei ollut siellä silloin, kertoi hän, mutta hän oli ollut siellä aamulla ja tuli säännöllisesti joka ilta. Mr Clennam toipui vähitellen, ja Maggy ja mrs Plornish ja mr Baptist hoitivat häntä vuorotellen. Miss Dorrit palaisi varmasti sinä iltana ennen kellon soimista. Yläkerrassa oli huone, jonka vankilanjohtaja oli vuokrannut hänelle ja jossa he, jos halusivat, voisivat odottaa häntä. Peläten, että saattaisi olla vahingollista Arthurille, jos he ilmestyisivät hänen luoksensa valmistuksetta, otti mr Meagles vastaan tarjouksen; ja he jäivät huoneeseen odottamaan ja katselemaan sen ristikkoikkunasta vankilaan.
Vankilan rajoitettu ala vaikutti mrs Meaglesiin niin, että hän alkoi itkeä, ja mr Meaglesiin niin, että hän alkoi läähättää ja haukkoa ilmaa. Hän käveli edestakaisin huoneessa läähättäen ja pahentaen asiaa hermostuneesti löyhyttelemällä kasvojaan nenäliinalla. Kääntyessään aukenevaan oveen päin hän huudahti:
»Oh! Hyvä Jumala! Tämä ei ole miss Dorrit! Äiti, katsos, Tattycoram!»
Hän juuri. Ja Tattycoramin käsissä oli kaksi jalkaa leveä ja kaksi jalkaa pitkä rauta-arkku. Sellaisen oli Affery Flintwinch ensimmäisessä unessaan nähnyt yösydännä vaeltavan talosta miehensä kaksoisveljen kainalossa. Tämän arkun laski Tattycoram lattialle entisen isäntänsä jalkoihin; sen viereen heittäytyi Tattycoram polvilleen ja takoi sitä nyrkeillään ja huusi puoliksi haltioissaan, puoliksi epätoivoisena, puoliksi nauraen, puoliksi itkien: »Antakaa anteeksi, rakas isäntä, ottakaa minut takaisin, rakas emäntä, tässä se on!»
»Tatty!» huudahti mr Meagles.
»Se, mitä etsitte!» selitti Tattycoram. »Tässä se on! Minut lähetettiin viereiseen huoneeseen, jotta en näkisi teitä. Kuulin teidän kysyvän tätä, kuulin hänen sanovan, ettei hän ollut saanut sitä; minä olin ollut läsnä, kun mies jätti sen sinne, ja minä otin sen illalla ja toin tänne. Tässä se on!»
»Mutta, tyttöni, kuinka pääsit Kanaalin poikki?» kysyi mr Meagles entistä hengästyneempänä.
»Tulin samassa laivassa kuin tekin, istuin vaatteisiini kääriytyneenä laivan toisessa päässä. Kun te satamassa otitte vaunut, otin minä toiset ja seurasin teitä tänne. Hän ei olisi ikinä luovuttanut sitä, senjälkeen kun kerroitte, kuinka välttämättä sitä haluttiin; hän olisi mieluummin upottanut sen mereen tai polttanut sen. Mutta tässä se on!»
Kuinka hän olikaan täynnä hehkua ja innostusta, kun hän huudahti:
»Tässä se on!»