»Olen kärsimättömästi odottanut saadakseni kertoa teille siitä. Olen ikävöinyt saadakseni puhua siitä kanssanne. Onko ihan varmaa, ettette ota sitä vastaan?»
»En ikinä!»
»Onko myös varmaa, ettette ota puoltakaan siitä?»
»En ikinä, rakas Pikku Dorrit!»
Kun hän äänettömänä katsoi Arthuriin, oli hänen rakastavissa kasvoissaan jotakin, mitä toinen ei täysin ymmärtänyt, jotakin, mikä olisi voinut milloin tahansa puhjeta kyyneliin, mutta samalla jotakin onnellisia ja ylpeää.
»Varmaan olette pahoillanne, kun kerron teille Fannystä. Fanny-raukka on menettänyt kaikki. Hänellä ei ole mitään muuta kuin miehensä tulot. Kaikki, mitä isä antoi hänelle hänen mennessään naimisiin, on menetetty, samoin kuin teidän rahanne ovat menetetyt. Ne oli uskottu samoihin käsiin, ja kaikki on mennyttä.»
Arthur oli enemmän järkytetty kuin hämmästynyt tästä. »Toivein, ettei olisi käynyt niin pahasti, mutta olen pelännyt suurta menetystä sillä suunnalla, koska tiesin hänen miehensä ja petturin keskinäisen suhteen.»
»Niin. Kaikki on mennyttä. Olen hyvin pahoillani Fannyn tähden, niin kovin pahoillani Fanny-raukan tähden. Ja poloisen veljeni tähden niinikään!»
»Oliko hänenkin omaisuutensa samoissa käsissä?»
»Oli! Ja kaikki on mennyttä. — Kuinka suuren arvelette oman rikkauteni olevan?»