»Jos mielikuvitus joskus kauniissa unelmissa on uskotellut», aloitti hän, »että kun Arthur — en vei päästä siitä suokaa anteeksi — taas pääsisi vapaaksi niin maistuisi näinkin vähän murea piirakka kuin tämä jossa on munuaista vain muskottipähkinän kokoinen ripponen uskollisen käden tarjoamana mutta sellaiset unelmat ovat häipyneet iäksi ja sammuneet, uutta kun kuulen että hän on aikeissa solmia hellempiä suhteita pyydän vakuuttaa että sydämestäni toivotan kaikkea hyvää teille molemmille ja etten huomaa vähintäkään vikaa kummassakaan, surulista on ajatella että ennenkuin aika oli tehnyt minut paljoa vähemmän solakaksi kuin ennen ja kauhean punaiseksi vähimmästäkin ponnistuksesta varsinkin syötyäni se on aivan kuin jotakin ihottumaa niin siitä olisi voinut tulla tosi elleivät vanhemmat olisi tarttuneet asiaan ja sitä seurasi sielullinen tylsyydenpä kunnes mr F. ilmestyi kädessään salaperäinen johtolanka kuitenkaan en tahdo olla halpamainen ketään kohtaan ja toivotan onnea teille molemmille.»
Pikku Dorrit tarttui hänen käteensä ja kiitti häntä kaikesta hänen entisinä aikoina osoittamastaan hyvyydestä.
»Älkää sanoko sitä hyvyydeksi», vastasi Flora suudellen häntä vilpittömästi, »sillä te olitte aina maailman kiltein ja paras olento jos saan sanoa sen ja rahallisestikin edullista sillä te olitte itse omatunto vaikka minun täytyy lisätä paljoa miellyttävämpi kuin minun on ollut minulle vaikka toivon ettei minun omatuntoni ole sen syyllisempi kuin muidenkaan kuitenkin olen aina huomannut että se on taipuvampi tekemään minut surulliseksi kuin iloiseksi se nähtävästi nauttii tehdessään niin mutta nyt lörpöttelen mutta tahtoisin saada sanotuksi ennenkuin loppukohtaus tulee että soisin vanhan ystävyyden tähden Arthurin saavan tietää etten ole hyljännyt häntä vastoinkäymisessä vaan olen kulkenut edestakaisin tiedustelemassa voisinko auttaa häntä jollakin tavoin ja että istuin kahvilassa jonne he ystävällisesti toivat hotellista jotakin lämmintä juotavaa tunti tunnilta ja pidin hänelle seuraa kadun poikki hänen siitä mitään tietämättä.»
Floralla oli todella kyyneleet silmissä, ja se kaunisti häntä.
»Ennen kaikkea», jatkoi Flora, »pyydän teitä rakkakin ystävä jos suotte anteeksi sellaisen tuttavallisuuden henkilön puolelta joka elää aivan erilaisissa piireissä että antaisitte Arthurin ymmärtää, etten ole varma siitä eikö tuo kaikki meidän välisemme ollut pelkkää hölynpölyä vaikka kylläkin miellyttävää aikanaan ja surullista myös ja varmasti mr F. sai aikaan muutoksen ja kun lumous kerta oli voitettu ei ollut enää syytä odottaa mitään tapahtuvan ellei sitä uudelleen olisi loihdittu voimaan jota monenkaltaiset yhteenliittyneet seikat estivät tapahtumasta näistä oli kenties vaikuttavin se ettei sen pitänyt tapahtua, en voi kuitenkaan vakuuttaa etten jos se olisi ollut Arthurin mielen mukaista ja olisi tapahtunut luonnollisella, tavalla olisi ollut hyvin iloinen sillä olen vilkasluontoinen ja ikävystyn kotona sillä isä on väsyttävin mies maailmassa eikä ensinkään parantunut senjälkeen kun murhapolttaja leikkasi hänen hiuksensa niin etten ole nähnyt mokomaa eläissäni mutta kateus ei kuulu luonteeseeni eikä pahansuopaisuus vaikka minulla on paljon vikoja.»
Kykenemättä tarkoin seuraamaan mrs Finchingiä tässä sokkelokujassa ymmärsi Pikku Dorrit kuitenkin tarkoituksen ja lupasi mielellään suorittaa hänelle uskotun tehtävän.
»Rakkauteni temppeli on nyt luhistunut», lausui Flora nauttien tunnelmasta, »pylväs kaatunut ja pyramiidi seisoo ylösalaisin käännettynä mitä onkaan sen alla älkää sanoko sitä houreeksi älkää sanoko sitä heikkoudeksi älkää sanoko sitä hulluudeksi minun täytyy nyt jäädä yksinäisyyteen katselemaan menneiden riemujen tuhkaa mutta rohkenen vielä pyytää saada maksaa piirakat joiden vaatimattomalla varjolla olen saanut tämän keskustelumme toimeen ja sanoa jäähyväiset ikipäiviksi!»
Mr F:n täti, joka oli syönyt piirakkansa hyvin juhlallisesti ja suunnitellut jotakin kauheata tekoa siitä alkaen kun oli istunut julkiselle paikalle vankilanjohtajan rapuille, käytti nyt tilaisuutta lausuakseen seuraavat sibyllamaiset sanat veljenpoika-vainajansa leskelle:
»Tuo hänet tänne, niin heitän hänet ulos ikkunasta!»
Flora koetti turhaan rauhoittaa tätä erinomaista naista selittämällä, että he nyt lähtisivät kotiin syömään päivällistä. Mr F:n täti toisteli itsepintaisesti: »Tuo hänet tänne, niin heitän hänet ulos ikkunasta!» Toisteltuaan tätä kehoitusta lukemattomia kertoja ja mulkoillen vihamielisesti Pikku Dorritiin risti mr F:n täti käsivartensa ja istui kahvilahuoneen nurkkaan lujamielisesti kieltäytyen liikahtamasta ennenkuin »hän» oli tuotu paikalle ja heitetty ikkunasta ulos.