Asioiden näin ollen Flora mainitsi Pikku Dorritille, ettei viikkokausiin ollut nähnyt mr F:n tätiä näin vilkkaana ja tarmokkaana, että hänen täytyisi »kenties tuntimäärin» viipyä kahvilassa, kunnes taipumaton vanha rouva leppyisi, ja että hän parhaiten tulisi yksin toimeen hänen kanssansa. He erosivat siis mitä ystävällisimmällä tavalla ja ystävällisimmin tuntein molemmin puolin.
Koska mr F:n täti kesti kuin luja linnoitus ja Flora oli virkistyksen tarpeessa, lähetettiin sananviejä ravintolaan noutamaan ennenmainittua pikaria, joka myöhemmin uudelleen täytettiin. Pikarin sisällön, sanomalehden ja valiopiirakoiden avulla kesti Flora tämän odotusajan varsin hyväntuulisena, vaikka hän tosin silloin tällöin joutui ymmälle typerän huhun aiheuttamien seurausten tähden: ympäristössä kerrottiin herkkäuskoisten lasten keskuudessa, että muuan vanha rouva oli myynyt itsensä kahvilaan piirakkatäytteeksi ja että hän nyt istui kahvilan vierashuoneessa kieltäytyen täyttämästä sopimusta. Tämä juttu houkutteli niin suuren joukon sekä tyttöjä että poikia paikalle, että se hämärän tullessa haittasi liikettä siinä määrin, että kahvilan isäntä varsin jyrkästi vaati mr F:n tätiä poisvietäväksi. Ajurin vaunut tuotiin siis ovelle ja isännän ja Floran yhteisin ponnistuksin saatiin mr F:n täti houkutelluksi niihin; tosin hän vielä pisti päänsä ikkunasta ja vaati »häntä» tuotavaksi paikalle ennenmainittua tarkoitusta varten. Koska huomattiin tämän ihmeteltävän johdonmukaisen naisen tässä tilaisuudessa luovan murhaavia silmäyksiä Marshalseahan päin, on otaksuttu hänen tarkoittaneen uhkillaan Arthur Clennamia. Tämä on kuitenkin pelkkä otaksuma; kuka se henkilö oli, joka mr F:n tädin tyydytykseksi olisi ollut tuotava paikalle, mutta jota ei milloinkaan tuotu, se ei ikinä selvinne.
* * * * *
Syyspäivät kuluivat, eikä Pikku Dorrit enää kertaakaan tullut
Marshalseaan lähteäkseen sieltä tapaamatta Arthuria. Ei, ei, ei.
Eräänä aamuna kuunteli Arthur taas niiden keveiden jalkojen ääntä, jotka joka aamu kuin siivin kantoivat Pikku Dorritin hänen syliinsä tuoden uuden rakkauden taivaista kirkkautta tähän huoneeseen, missä vanha rakkaus oli taistellut niin ankarasti ja pysynyt niin uskollisena, ja silloin hän erotti, ettei Pikku Dorrit tullut yksin.
»Rakas Arthur», sanoi hänen iloinen äänensä oven takaa, »mukanani on täällä eräs. Saanko tuoda hänet sisään?»
Arthur oli askeleista huomannut, että siellä tuli kaksi. Hän vastasi »kyllä», ja Pikku Dorrit toi mr Meaglesin mukanaan. Tämä oli päivettynyt ja hilpeä, avasi sylinsä ja sulki Arthurin siihen kuten päivettynyt ja hilpeä isä ainakin.
»No, nyt olen tyytyväinen», sanoi mr Meagles parin minuutin kuluttua. »Nyt on kaikki ohi. Arthur, rakas ystäväni, tunnustakaa pois, että odotitte minua aikaisemmin tulevaksi.»
»Niin tein», myönsi Arthur, »mutta Amy kertoi —»
»Pikku Dorrit. Ei milloinkaan muuta nimeä.» (Tämä kuiskattiin Arthurin korvaan.)