»— mutta Pikku Dorritini sanoi, ettei minun pitänyt kysyä mitään selitystä eikä odottaa teitä ennenkuin näkisin teidät täällä».
»Ja nyt näette minut, poikani», sanoi mr Meagles ja pudisti lujasti hänen kättänsä, »ja nyt selitän teille kaikki ja mitä hyvänsä. Asia on kyllä niin, että minä olin täällä — tuin suoraan allonsien ja marchonsien maasta, muuten en kehtaisi katsoa teitä silmiin tänä päivänä — mutta te ette ollut seurustelukunnossa, ja minun oli lähdettävä taas matkaan tapaamaan Doycea.»
»Doyce-parka!» huokasi Arthur.
»Älkää antako hänelle nimiä, joita hän ei ansaitse», sanoi mr Meagles. »Hän ei ole mikään raukka, hän menestyy hyvin. Hän on ihmeellinen mies siellä vieraassa maassa. Vakuutan teille, että hän raivaa itsellensä tien kuin tuli. Hän on oikein joutunut omalle alalleen, niin on. Siellä, missä he eivät tahdo saada mitään tehdyksi ja löytävät miehen, joka tekisi sen, siellä mies on kuin jalaton; mutta missä tahdotaan saada jotakin tehdyksi ja löytyy siihen pystyvä mies, siellä tämä mies on kuin tuli ja leimaus. Teidän ei tarvitse enää vaivata verukevirastoa. Tietäkää, että Dan on päässyt eteenpäin ilman heitä.»
»Millaisen kuorman nostattekaan hartioiltani!» huudahti Arthur. »Kuinka onnelliseksi teettekään minut!»
»Onnelliseksi!» tiuskasi mr Meagles. »Älkää puhuko onnellisuudesta. ennenkuin olette nähnyt Danin. Vakuutan teille, että Dan johtaa laitoksia ja suorittaa siellä sellaisia töitä, että hiukset nousisivat pystyyn päässänne, katsellessanne sitä. Hän ei ole mikään julkinen pahantekijä nyt, totta vie! Hän on saanut mitaleja ja nauhoja, tähtiä ja ristejä ja jos joitakin hetaleita, kuin synnynnäinen aatelismies. Mutta me emme saa puhua kaikesta tästä täällä.»
»Miksei?»
»Ei toki!» sanoi mr Meagles pudistellen päätänsä perin totisena. »Hänen täytyy piilottaa kaikki sellaiset lukon taakse tullessaan tänne. Ne eivät kelpaa täällä. Tässä suhteessa Britannia on perin kateellinen — ei itse tahdo antaa lapsillensa tällaisia kunniamerkkejä eikä salli näyteltävän niitä, joita he ovat saaneet muissa maissa. Ei, ei, Dan!» Ja mr Meagles pudisti päätänsä. »Se ei käy täällä!»
»Jos näiden tietojen asemesta olisitte tuonut minulle kaksin verroin sen, mitä olen menettänyt», huudahti Arthur, »niin se ei olisi ilahduttanut minua niin kuin nämä uutiset!»
»No tietysti, tietysti!» myönsi mr Meagles. »Tiesin tämän, rakas ystäväni, ja siksi kerroin sen ensi suunavauksella. No, palatkaamme siihen, että tavoittelin Doycea. Ja löysin hänet. Juoksin häntä vastaan keskellä tuollaisten ruskeiden, likaisten koirien laumaa: heillä on naisen yömyssy päässä, ihan liian iso heille, ja he sanovat olevansa arabialaisia ja muita kummallisia rotuja. Tunnettehan te ne? Hyvä! Hän tuli suoraan minun luokseni ja minä menin suoraan hänen luoksensa ja sitte me palasimme yhdessä.»