»Onko Doyce Englannissa?» huudahti Arthur.
»Kas niin!» päivitteli mr Meagles, levitellen käsiänsä, »minä en ensinkään selviydy tällaisista tehtävistä. En tiedä, kuinka minun olisi käynyt, jos olisin joutunut valtiomiesuralle — ehkä hyvinkin! Lyhyesti, Arthur, me olemme molemmat olleet Englannissa kaksi viikkoa! Ja jos aiotte kysyä, missä Doyce tällä hetkellä on, niin vastaan yksinkertaisesti — täällä! Ja nyt voin taas vapaasti hengittää!»
Doyce ryntäsi sisään oven takaa, tarttui Arthurin molempiin käsiin ja puhui loput puolestaan itse.
»Minun sanottavassani on kolme kohtaa, rakas Clennam», sanoi Doyce ja valmistautui muovailemaan notkealla peukalollansa kutakin erikseen kämmenellään, »ja niistä suoriudun pian. Essiksikään ette saa virkkaa sanaakaan menneistä. Te erehdyitte laskelmissanne. Tiedän, mitä sellainen merkitsee. Se haittaa koko koneistoa, ja työ epäonnistuu. Te viisastutte vahingosta ja vältätte tällaista vastedes. Minun on käynyt samalla tavalla konetta rakentaessani. Jokainen erehdys opettaa miehelle jotakin, jos hän tahtoo oppia; ja te olette kylliksi järkevä mies, ottaaksenne oppia tästä erehdyksestä. Tämän verran ensimmäisestä kohdasta. Toiseksi. Olin pahoillani siitä, että otitte asian niin raskaaksi ja syytitte itseänne niin ankarasti; aioin matkustaa yötä päivää tullakseni kotiin järjestämään asiat ystävämme avulla, kun tapasin hänet, kuten hän äsken kertoi. Kolmanneksi. Me molemmat sovimme keskenämme siitä, että kaikkien kärsimystemme jälkeen, mielenmasennuksenne ja sairautenne jälkeen, olisi hauskaa, jos voisimme pitää asian salassa ja tietämättänne järjestää kaikki kuntoon ja sitte yllättää teidät kertomalla, että asiat ovat järjestyksessä, että kaikki on selvää ja liikkeemme entistä enemmän tarvitsee teidän apuanne ja että uusi ja menestyksellinen ura avautuu teille ja minulle yhtiökumppaneina. Tämä kolmannesta kohdasta. Mutta tiedättehän, että aina jätämme jonkun verran tilaa hankauksen varalle, ja niin olen minäkin varannut tilaa vetäytyäkseni pois. Rakas Clennam, minä luotan täydellisesti teihin ja te voitte olla aivan yhtä hyödyllinen minulle kuin minä olen tai olen ollut teille; entinen paikkanne odottaa teitä, eikä mikään pidätä teitä täällä puoltakaan tuntia.»
Äänettömyys vallitsi huoneessa eikä sitä häiritty, ennenkuin Arthur oli hetken seissyt ikkunan ääressä selin heihin päin ja hänen pieni tuleva vaimonsa tullut hänen luoksensa ja seissyt hänen rinnallaan siinä.
»Sanoin äsken jotakin», sanoi Daniel Doyce silloin, »mikä ei osunut aivan kohdalleen. Sanoin, ettei mikään pidätä teitä, Clennam, täällä enää puoltakaan tuntia. Erehdynkö otaksuessani, että mieluummin lähdette täältä vasta huomisaamuna? Arvaanko, olematta ylen viisas, minne tahdotte mennä suoraan näiden muurien sisäpuolelta, tästä huoneesta?»
»Kyllä arvaatte», vastasi Arthur. »Se on ollut mielituumamme.»
»Hyvä!» sanoi Doyce. »Jos tämä nuori neiti tahtoo kunnioittaa minua pitämällä minua neljäkolmatta tuntia isänsijaisena, niin lähden ajelulle hänen kanssansa St. Paulin kirkolle ja luulen tietäväni, mitä asiaa meillä on sinne.»
Pikku Dorrit ja hän lähtivät sitte kohta ulos yhdessä ja mr Meagles viipyi vielä hetkisen puhuakseen pari sanaa ystävänsä kanssa.
»Otaksun, Arthur, ettette välttämättä tahdo, että äiti ja minä olemme läsnä huomenna, ja me pysymme poissa. Se muistuttaisi kovin Petiä, ja äidillä on niin hellä sydän. Parasta on, että, hän pysyy kotona ja minä pidän hänelle siellä seuraa.»