Sitten he erosivat vähäksi aikaa. Ja päivä päättyi ja yö päättyi, aamu tuli, ja Pikku Dorrit, puettuna yksinkertaisesti kuten aina ja vain Maggy mukanansa, tuli vankilaan päivänpaisteen kanssa. Köyhä huone oli onnellinen paikka sinä aamuna. Maailmassa ei ollut toista huonetta niin täynnä tyyntä iloa!
»Armaani, miksi Maggy sytyttää tulen uuniin?» ihmetteli Arthur. »Mehän lähdemme heti.»
»Minä pyysin häntä tekemään niin. Olen saanut sellaisen oudon päähänpiston. Tahtoisin, että polttaisit jotakin puolestani.»
»Mitä?»
»Vain tämän kokoontaitetun paperin. Jos tahdot pistää sen tuleen omin käsin juuri tällaisena, on mielihaluni tyydytetty.»
»Taikauskoako, lemmittyni? Onko se jonkinlainen taikatemppu?»
»Se on mitä vain haluat, oma ystäväni», vastasi Pikku Dorrit nauraen loistavin silmin ja nousten varpaillensa suudellakseen häntä, »kunhan vain teet, mitä pyydän, kun tuli leimahtaa liekkiin».
Näin he seisoivat tulen, ääressä odottaen; Clennam oli kiertänyt käsivartensa hänen ympärillensä, ja valkea heijastui, kuten usein ennen tässä samassa paikassa, Pikku Dorritin silmistä. »Joko se palaa kyllin kirkkaasti?» kysyi Arthur. »Jo, aivan kylliksi», vastasi Pikku Dorrit. »Vaatiiko taikatemppu myös jotakin sanottavaksi?» tiedusteli Arthur pidellessään paperia liekin yllä. »Voit sanoa (ellei sinulla ole mitään sitä vastaan): 'Minä rakastan sinua!'» vastasi Pikku Dorrit. Arthur sanoi niin, ja paperi paloi poroksi.
He menivät hyvin rauhallisesti pihan poikki, sillä siellä ei ollut ketään, vaikka moni silmäpari salaa kurkisti ikkunoista. Porttihuoneessa oli vain yhdet, vanhastaan tutut kasvot. Kun he molemmat olivat lähestyneet niitä ja lausuneet monta ystävällistä sanaa, kääntyi Pikku Dorrit vielä viimeisen kerran ja ojensi kätensä sanoen: »Hyvästi, hyvä John! Toivon teidän tulevan vielä hyvin onnelliseksi, hyvä ystävä!»
Sitte he nousivat läheisen St. Georgen kirkon portaita ylös, astuen alttarin luo, jossa Daniel Doyce isänsijaisena odotti heitä. Ja siellä oli Pikku Dorritin vanha ystävä, joka oli antanut hautausrekisterin hänelle päänalaiseksi, ja hän oli täynnä ihailevaa ihmetystä, kun Pikku Dorrit nyt loppujen lopuksi palasi sinne vihittäväksi.