Meidän täytyy välttämättä esittää se lahjakas lady, jolla oli siksi tärkeä asema Dorrit-perheen seurueessa, että hän ansaitsi oman rivinsä matkustavaisten luettelossa.
Mrs General oli kirkollisen mahtimiehen tytär eräästä hiippakuntakaupungista, jossa hän oli johtanut seuraelämää niin lähelle neljänkymmenen viiden vuoden ikää kuin naimaton nainen suinkin voi päästä. Jäykkä komisariaattiupseeri, kuuluisa äkseerauspaholainen, ihastui hänen arvokkaaseen käytökseensä hänen ajaessaan sopivaisuuden nelivaljakkoa kaupungin seuraelämässä ja pyysi päästä hänen vierelleen ajoistuimelle tämän valjakon vetämiin koleihin juhlavaunuihin. Kun hänen kosintaansa myönnyttiin, istui komisario erinomaisen säädyllisesti nelivaljakon perään, ja mrs General ajoi, kunnes komisario kuoli. Yhteisellä matkallaan ajoivat he kumoon monta ihmistä, jotka joutuivat sopivaisuusvaljakon tielle, mutta aina juhlallisesti ja arvokkaasti.
Kun komisario oli haudattu kaikin tavanmukaisin juhlamenoin (koko sopivaisuusvaljakko oli valjastettu hänen ruumisvaunujensa eteen ja kaikilla hevosilla oli höyhentöyhdöt ja mustat samettivaipat, vaakunakilvet kulmissa), alkoi mrs General tiedustella kuinka paljon multaa ja tuhkaa pankissa oli. Silloin kävi selville, että komisario oli pettänyt häntä sikäli, että oli ostanut itselleen elinkoron pari vuotta ennen naimisiinmenoaan eikä maininnut tästä mitään, ilmoittaen kosiessaan vain elävänsä omaisuutensa koroilla. Mrs General huomasi näin ollen varojensa huvenneen niin vähiin, että elleivät hänen mielipiteensä olisi olleet niin täydellisen säännönmukaiset, olisi hän saattanut olla taipuvainen epäilemään ruumissaarnan pätevyyttä, sikäli kuin siinä sanottiin, ettei komisario voinut ottaa mitään mukaansa.
Asioiden ollessa tällä kannalla juolahti mrs Generalin mieleen, että hän voisi ottaa muovaillakseen jonkun ylhäisen nuoren »sielun» ja opettaakseen hänelle siroa käytöstä. Tai että hän voisi valjastaa sopivaisuusvaljakon jonkun rikkaan nuoren perijättären tai lesken vaunujen eteen ja ruveta sekä ajajaksi että kaitsijaksi niiden pujotellessa seuraelämän sokkeloiden läpi. Kun mrs General puhui tästä tuumastansa papillisille ja komisariaattituttavillensa, olivat nämä niin ihastuneita siitä, että elleivät rouvan ansiot olisi olleet niin epäilemättömät, olisi näyttänyt melkein siltä, kuin he olisivat tahtoneet päästä hänestä eroon. Vaikutusvaltaisilta tahoilta annettiin runsaasti todistuksia, joissa mrs General esitettiin ilmiömäisen hurskaana, oppineena, hyveellisenä ja hienona; ja muuan arvoisa tuomiorovasti vuodatti kyyneleitäkin kirjoittaessaan todistuksen hänen täydellisyyksistään (joita luotettavat henkilöt kuvailivat hänelle), vaikkei hän milloinkaan ollut saanut kunniaa ja siveellistä tyydytystä nähdä mrs Generalia.
Saatuaan näin sekä kirkon että valtion valtuutuksen ylevään tehtäväänsä tunsi mrs General, joka aina oli elänyt yläilmoissa, kykenevänsä siihen ja alkoi tarjota palveluksiaan sangen hyvästä hinnasta. Kului jotenkin pitkä aika, ennenkuin kukaan tarvitsi niitä. Viimein muuan leskimies, maaseutulainen, jolla oli neljäntoista ikäinen tytär, alkoi hieroa kauppoja hänen kanssaan; ja joko synnynnäisestä arvokkuudesta tai keinotekoisesta valtioviisaudesta (mutta varmasti jommastakummasta) käyttäytyi mrs General niinkuin häntä paljoa enemmän kyseltäisiin kuin mitä hän itse kyseli paikkoja, joten leskimies sai ponnistella suostutellussaan mrs Generalia ottamaan hänen tyttärensä sielun ja tavat muodosteltavikseen.
Tämän luottamustoimen suorittaminen kesti liki seitsemän vuotta, jonka ajan kuluessa mrs General teki Euroopan-kierroksen ja näki enimmän osan siitä kirjavasta merkillisyyksien joukosta, joka jokaisen hienosti sivistyneen ihmisen välttämättä on nähtävä toisten ihmisten silmillä, ei milloinkaan omillaan. Kun tehtävä viimein oli päättynyt, oli avioliittokin päätetty, ei ainoastaan nuoren neidin, vaan myöskin hänen isänsä, lesken, avioliitto. Viimemainittu, jonka mielestä mrs General nyt kävi sekä epämukavaksi että kalliiksi, tuli äkkiä yhtä liikutetuksi hänen ansioistaan kuin aikoinaan tuomiorovasti ja ylisteli hänen verrattomia ominaisuuksiaan kaikkialla, missä vain suinkin luuli ilmestyvän tilaisuuksia siirtää tämä siunaus jollekulle muulle, niin että mrs Generalin nimellä oli kunniakkaampi kaiku kuin milloinkaan.
Tällä korkealla tangolla istui nyt tämä Fenix-lintu, kun mr Dorrit, joka äskettäin oli saanut omaisuutensa käsiinsä, mainitsi pankkiirillensa etsivänsä hyvin kasvatettua, lahjakasta, hyvästi perheestä lähtenyttä, hienoihin seurustelupiireihin tottunutta naista, joka kykenisi täydentämään hänen tytärtensä kasvatuksen ja olemaan heidän äidillisenä neuvonantajanaan ja kaitsijanaan. Pankkiiri, joka myöskin oli maalaislesken pankkiiri, vastasi silmänräpäyksessä: »Mrs General.»
Seuraten näin onnellisen sattuman kautta saatua johtoa ja huomaten mrs Generalin koko tuttavapiirin yksimielisen arvostelun olevan edellämainittua liikuttavaa laatua, päätti mr Dorrit ottaa vaivakseen matkustaa maalaislesken luo tapaamaan mrs Generalia. Hän huomasi arvoisan rouvan ominaisuuksien tuntuvasti ylittävän suurimpiakin odotuksia.
»Suokaa anteeksi», sanoi mr Dorrit, »jos kysyn — hm — minkä korv —»
»Niin, asia on siten», katkaisi mrs General häneltä sanan, »että tästä seikasta olen mieluimmin keskustelematta. En ole milloinkaan puhunut siitä ystävieni kanssa täällä; enkä voi, mr Dorrit, voittaa hienotuntoista arkuuttani sen suhteen. En ole, kuten toivon teidän ymmärtävän, mikään kotiopettajatar —»