»Ei suinkaan!» sanoi mr Dorrit. »Pyydän, madame, älkää millään muotoa luulko, että hetkeäkään ajattelisin niin.» Hän suorastaan punastui sellaista epäluuloa.
Mrs General taivutti vakavasti päätänsä. »Sentähden en voi määrätä hintaa palveluksille, joiden tekeminen tuottaa minulle iloa, jos saan tehdä ne vapaaehtoisesti ja välittömästi, mutta joita en voi tehdä vain maksusta. En olekaan missään enkä milloinkaan nähnyt sellaista olomuotoa kuin omani on. Se on niin erikoinen.»
Epäilemättä. Mutta kuinka sitten (ihmetteli mr Dorrit luonnollisesti kyllä) asia voitaisiin järjestää?
»En voi kieltää», sanoi mrs General — »vaikka sekin on minulle vastanmielistä — mr Dorritia kysymästä ystäviltäni täällä, minkä summan he ovat tottuneet neljänneksittäin sijoittamaan minun niinelleni pankkiini».
Mr Dorrit kumarsi myöntymyksen merkiksi.
»Sallikaa minun huomauttaa», lisäsi mrs General, »että tämän jälkeen en enää voi ottaa asiaa puheeksi, samoin kuin etten voi suostua mihinkään toisarvoiseen asemaan. Jos minulle tarjotaan kunnia tutustua mr Dorritin perheeseen — muistaakseni mainittiin kaksi tytärtä —»
»Kaksi tytärtä, niin.»
»Voin suostua vain täydellisen tasa-arvoisuuden ehdoilla, siten että asemani perheessänne tulee olemaan seuranpitäjän, suojelijan, neuvonantajan ja ystävän!»
Huolimatta siitä, että mr Dorrit oli elävästi tietoinen omasta tärkeydestään, tuntui hänestä, että mrs General pelkästään hyvänhyvyyttänsä suostui kauppaan näillä ehdoilla. Hän sanoikin melkein niin.
»Kaksi tytärtähän mainittiin?» kysyi mrs General taas.