Tummat täplät lumessa, jotka olivat kuin solmut ohuessa langassa ja alkoivat luostarin ovelta, kiemurrellen rinnettä alas, toistaiseksi erillisinä pätkinä, osoittivat, missä luostariveljet useassa eri paikassa loivat lunta teiltä ja poluilta. Oveneteinen lumi oli tallaamisesta jo taas sulanut sohjoksi. Muuleja taluteltiin kiireesti tallista, sidottiin muurirenkaisiin ja kuormitettiin; tiukuvyöt sidottiin kaulaan, kuormia korjailtiin ja kohenneltiin ja ratsastajain ja kuljettajain äänet kajahtelivat soinnukkaina. Muutamat aikaisemmat olivat jo lähteneet matkalle, ja sekä tasaisella harjulla, joka kulki luostarin läheisen tumman tunturijärven äyrästä pitkin, että eilisen nousutien rinteellä näkyi eteenpäin liikkuvia miehiä ja muuleja, jotka suunnattoman laajassa maisemassa kutistuivat pienen pienoisiksi; kirkas tiukujen helinä ja rattoisa puheen porina kantautui vielä luostarille saakka.
Edelliseniltaisessa ruokasalissa paistoi uusi takkavalkea, entisen keveälle tuhkalle viritetty, ja valaisi yksinkertaista aamiaista, johon sisältyi leipää, voita ja maitoa. Se valaisi myöskin Dorrit-perheen pikalähettiä, joka valmisteli herrasväkensä teetä mukana tuomastaan varastosta sekä järjesteli kaikenlaisia muita pikkuvarustuksia, joita oli täytynyt tuoda mukaan tänne kauhean epämukavuuden lieventämiseksi. Mr Gowan ja Blandois Pariisista olivat jo suurustaneet ja kävelivät edestakaisin järven rannalla, tupakoiden.
»Gowan, hm!» jupisi Tip, toisin sanoen Edward Dorrit, esquire, selaillen matkailijakirjaa, pikalähetin jätettyä heidät aamiaista syömään. »Gowan on siis narrin nimi, muuta en voi sanoa! Jos kannattaisi, niin kurittaisin häntä. Muttei kannata — onneksi hänelle. Kuinka hänen vaimonsa voi, Amy? Otaksun tietäväsi. Sinä tavallisesti tiedät sellaisia asioita.»
»Hän voi paremmin, Edward. Mutta he eivät lähde tänään.»
»Oho! Vai eivät lähde! Sekin on onneksi tuolle veitikalle», sanoi Tip; »muuten olisimme, hän ja minä, törmänneet yhteen».
»Heidän mielestänsä on parempi, että hän lepää täällä tänään eikä rasita ja uuvuta itseään ratsastamisella ennen huomista.»
»Samapa minulle. Mutta sinä puhut aivan kuin olisit hoitanut häntä. Ethän vain ole langennut (mrs General ei ole täällä) vanhoihin tapoihin, Amy?»
Hän teki kysymyksensä välinpitämättömästi vilkaisten miss Fannyyn ja isäänsä.
»Kävin vain hänen luonaan kysyäkseni, voinko auttaa häntä jollakin tavoin, Tip», vastasi Pikku Dorrit.
»Sinun ei pidä sanoa minua Tipiksi, Amy kulta», vastasi nuori herra rypistäen otsaansa, »sillä se on vanha tapa ja sellainen, josta sinun on luovuttava».