»En tahtonut sanoa niin. Unohdin. Se oli ennen niin luonnollista, että se nytkin tuntui oikealta sanalta.»
»Niin tietysti!» pisti miss Fanny väliin. »Luonnollista, oikea sana, ennen ja niin edelleen. Tyhmyyksiä, sinä pienokainen! Tiedän vallan hyvin, miksi tuo mrs Gowan on sinusta niin mielenkiintoinen. Minua et voi pettää.»
»En yritäkään, Fanny. Älä ole vihainen.»
»Äh, vihainen!» Nuori neiti teki kiivaan liikkeen. »Minulla ei ole kärsivällisyyttä» (mikä oli totisen totta).
»Fanny, mitä sinä tarkoitat?» kysyi mr Dorrit kohottaen kulmakarvojaan.
»Selitä.»
»Oh! Älä ole milläsikään, pappa», vastasi miss Fanny, »ei se mitään merkitse. Amy kyllä ymmärtää minut. Hän tuntee tämän mrs Gowanin tai tietää hänestä jotakin ennen eilispäivää, ja hän voi muitta mutkitta myöntää sen.»
»Lapseni», sanoi mr Dorrit kääntyen nuoremman tyttärensä puoleen, »onko sisarellasi aihetta tällaiseen — hm — omituiseen väitteeseen?»
»Vaikka olisi kuinka lempeä ja hiljainen», kiirehti miss Fanny vastaamaan ennen sisartaan, »niin ei kukaan kolealla vuorenhuipulla hiivi ihmisten huoneisiin istumaan heidän kanssansa, vilusta väristen, ellei ennestään tiedä heistä mitään. Ei ole vaikea arvata, kenen ystävä mrs Gowan on.»
»Kenenkä sitten?» kysyi isä.
»Oh, olen pahoillani», vastasi Fanny, joka oli kiihoittunut pitämään itseänsä pahoin kohdeltuna ja vääryyttä kärsivänä, kuten hän usein vaivautui tekemään, »mutta luulen hänen olevan sen vastenmielisen ja ikävän henkilön ystävän, hänen, joka oli tyystin vailla kaikkea hienotunteisuutta — vaikka me kokemustemme perusteella kuitenkin olisimme voineet odottaa häneltä sellaista — ja joka häpäisi meitä ja loukkasi tunteitamme julkisesti ja tahallaan siinä tilaisuudessa, josta sopimuksen mukaan emme enää tahdo lähemmin puhua».