»Silloin sinun pitäisi olla varovaisempi, Amy», neuvoi toinen. »Jos sinulle sattuu tuollaista vahingossa, niin koeta olla varovaisempi. Jos minä olisin sattunut syntymään erikoisessa paikassa ja erikoisissa olosuhteissa, jotka olisivat tylsyttäneet sopivaisuusvaistoani, niin luulisin asiakseni joka askelella ajatella: 'Enhän nyt vain tietämättäni häpäise ketään läheistä ja rakasta omaista?' Näin kuvittelen, että minä menettelisin, jos olisin siinä asemassa.»
Nyt sekaantui mr Dorrit asiaan, lopettaakseen arvovaltansa nojalla tämän kiusallisen keskustelun ja tehdäkseen viisautensa avulla siitä siveellisiä johtopäätöksiä.
»Rakkaani», sanoi hän nuoremmalle tyttärellensä. »Pyydän, ettet — hm — sano enää mitään. Sisaresi Fanny käyttää voimakasta kieltä, muttei aivan syyttä. Sinulla on nyt — hm — ylhäinen asema puolustettavana. Tämä asema ei ole vain sinun, vaan — hm — minunkin, jopa — hm — meidän kaikkien. Meidän, niin. Nyt on tärkeätä kaikille ylhäisessä asemassa oleville, mutta varsinkin meidän perheellemme syistä, joihin en — hm — nyt kalua kajota, on tärkeätä tehdä itsensä kunnioitetuksi. Täytyy tarkoin ottaa vaari itsestään saavuttaakseen ihmisten kunnioituksen. Jotta alempiarvoiset kunnioittaisivat meitä, on niitä — hm — pidettävä loitolla ja — hm — pakotettava alistumaan. Alistumaan. Sentähden on erittäin tärkeätä, että — hm — varomme joutumasta palvelusväkemme muistutusten ja ihmettelyn esineiksi antamalla heidän huomata, että joskus olemme eläneet ilman heidän palveluksiaan ja suorittaneet ne itse.»
»Niin, kukapa epäilisi sitä?» huusi miss Fanny. »Sehän on juuri pääasia.»
»Fanny», hillitsi isä häntä juhlallisesti. »Anna minun puhua, ystäväni. Mehän puhumme — hm — mr Clennamista. Saatan sanoa, Amy, etten tunne samaa — nimittäin kokonaan — hm —kokonaan —mr Clennamia kohtaan kuin — kuin sisaresi. Tyydyn pitämään sitä henkilöä — hm — yleensä — hyvinkasvatettuna miehenä. Hm. Hyvinkasvatettuna henkilönä. Myöskään en tahdo päättää, tunkeutuiko mr Clennam joskus — hm — minun seuraani. Hän tiesi, että ihmiset — hm — hakivat minun seuraani, ja hänen puolustuksenaan saattaa olla, että hän piti minua jonkinlaisena julkisena henkilönä. Mutta mr Clennamin ja minun vähäiseen tuttavuuteen — se oli hyvin vähäinen — liittyi — hm — asianhaaroja, joiden tähden», tässä mr Dorrit kävi erinomaisen juhlalliseksi ja mahtavaksi, »mr Clennam menettelisi kerrassaan epähienosti, jos yrittäisi näissä oloissa uudistaa tuttavuuttansa minun tai jonkun muun perheeni jäsenen kanssa. Jos mr Clennamilla on kylliksi hienotuntoisuutta älytäkseen tällaisen yrityksen sopimattomuuden, niin olen vastuunalaisena miehenä velvollinen — hm — mukautumaan hänen arkatuntoiseen menettelyynsä. Jos taas mr Clennam ei osoita omaavansa tällaista hienotunteisuutta, niin en voi — hm — hetkeäkään — hm — olla tekemisissä niin karkean luonteen kanssa. Joka tapauksessa on selvää, ettei mr Clennam voi tulla kysymykseenkään ja ettei meillä, ole mitään tekemistä hänen kanssansa eikä hänellä meidän kanssamme. Hm — mrs General.»
Tulemalla huoneeseen ja istuutumalla paikalleen aamiaispöytään lopetti mainittu rouva keskustelun. Kohta senjälkeen ilmoitti pikalähetti, että kamaripalvelija, lakeija, molemmat kamarineidot ja neljä opasta sekä neljätoista muulia olivat valmiit lähtöön, ja sitten aamiaisseurue lähti luostarin ovelle yhtyäkseen ratsastusjoukkoon.
Mr Gowan seisoi edempänä sikaareineen ja piirustuskynineen, mutta mr Blandois tuli paikalle osoittamaan kohteliaisuuttaan naisille. Hänen nostaessaan keikarimaisesti lerppahattuansa Pikku Dorritille, ajatteli tämä, että hän siinä seistessään, mustaihoisena, vaippa hartioillaan, oli vieläkin peloittavamman näköinen kuin edellisenä iltana takkavalkean valossa. Mutta koska sekä hänen isänsä että sisarensa jotensakin armollisesti suhtautuivat hänen kohteliaisuuteensa, koetti Amykin välttää näyttämästä epäluuloaan häntä kohtaan, jottei se osoittautuisi uudeksi, hänen vankilasyntyperästään johtuvaksi kompastukseksi.
Kuitenkin, kun he kaarrellen ja kiemurrellen laskeutuivat epätasaista polkua alas, katsoi hän, luostarin vielä ollessa näkyvissä, monta kertaa taaksensa ja erotti mr Blandoisin aina seisomassa ulkonevalla kallionkielekkeellä, katsellen heidän jälkeensä, taustanaan luostarin piipuista kultaisena sumuna suoraan ja korkealle kohoava savu. Kauan senjälkeen, kun hän erottui vain mustana pilkkuna lumessa, oli Amy näkevinään hänen hymynsä, hänen kotkannenänsä ja silmät, jotka olivat liian lähellä sitä. Ja vielä senkin jälkeen kun luostari oli kadonnut näkyvistä ja keveät aamuhattarat verhosivat sen alapuolella olevan solan, tuntuivat tienvartiset aavemaiset luurankokäsivarret viittaavan ylös häneen.
Petollisempana kuin lumi, kenties kylmempänä ja vaikeammin sulavana häipyi Pariisin Blandois vähitellen hänen mielestänsä heidän saavuttuaan lauhkeampiin seutuihin. Taasen paistoi aurinko lämpimästi, taas oli jäätiköistä ja lumiluolista sulanut, rinnettä alas virtaava vesi virkistävää juoda, taasen saapuivat he sveitsiläiselle maisemalle ominaisiin kuusikkoihin, kivikkoisille vuoripuroille, vihreille rinteille, vehmaisiin laaksoihin ja puusta rakennetuille paimenmajoille, joita ympäröivät korkeat kiemurtelevat aitaukset. Toisinaan laajeni tie, niin että hän saattoi ratsastaa rinnan isänsä kanssa. Ja silloin Amylla oli riittävästi iloa katsellessaan isää hänen ratsastaessaan siinä puettuna turkiksiin ja verkaan, rikkaana, vapaana, lukuisan palvelusväen ympäröimänä, katseen harhaillessa maiseman ihanuuksissa, minkään kurjan muurin estämättä ja pienentämättä näköalaa ja luomatta varjoansa häneen.
Hänen setänsä oli vapautunut menneen ajan varjoista sen verran, että käytti niitä vaatteita, joita hänelle annettiin, suoritti muutamia perheen arvon vaatimia pesuja ja meni minne hänet vietiin, osoittaen eräänlaista kärsivällistä, eläimellistä mielihyvää, joka näytti todistavan, että ilma ja vaihtelu tekivät hänelle hyvää. Kaikissa muissa suhteissa paitsi yhdessä hän oli aivan vailla omaa valoa, loistaen vain veljestä heijastuvalla. Hänen veljensä suurellisuus, rikkaus, vapaus ja ylhäisyys ilahduttivat hänen mieltänsä aivan epäitsekkäistä syistä. Vähäpuheinen ja arka kun oli, ei hän tuntenut mitään puhumisen tarvetta saadessaan kuulla veljensä puhuvan; eikä pyytänyt palvelijoiden apua, vaan nämä saivat kokonaan omistautua veljen palvelemiseen. Ainoa huomattava, hänestä itsestään lähtenyt muutos oli hänen muuttunut käytöksensä nuorempaa veljentytärtä kohtaan. Joka päivä kehittyi se yhä ilmeisemmäksi kunnioitukseksi, jollaista vanhuus harvoin osoittaa nuoruudelle ja vielä harvemmin, se on huomattava, niin auliisti ja mielellään kuin hän osoitti. Niissä tilaisuuksissa, jolloin miss Fanny selitti kerta kaikkiaan, käytti hän aina ensimmäistä tilaisuutta paljastaakseen harmaan päänsä nuoremmalle veljentyttärelleen ja auttaakseen hänet muulinselkään tai saattaakseen hänet vaunuille tai osoittaakseen hänelle jollakin muulla tavoin huomaavaisuutta erinomaisen kunnioittavasti. Eikä se kuitenkaan koskaan näyttänyt aiheettomalta tai väkinäiseltä, vaan tapahtui aina sydämellisesti, yksinkertaisesti, välittömästi ja vilpittömästi. Samoin ei hän milloinkaan, veljensä pyynnöstäkään, sallinut tarjottavan itselleen mitään ennen veljentytärtä eikä suostunut missään suhteessa olemaan etusijassa hänen rinnallaan. Niin ankarasti vaati hän kunnioitusta veljentyttärellensä, että hän tällä samalla matkalla Ison Sankt Bernhardin luostarista suuttui äkkiä ja vimmatusti lakeijaan, joka seisten lähellä, neidin astuessa muulin selästä, ei huomannut pidellä hänen jalustintaan, ja hän hämmästytti sanomattomasti koko seuraa syyttämällä häntä neidille annetusta kovasuisesta muulista ja työntämällä hänet oman ratsunsa edellä erääseen nurkkaukseen ja uhkaamalla tallauttaa hänet kuoliaaksi.