»Suvaitsisitteko lausua mielipiteenne tästä erotuksesta?» pyysi mr Dorrit kohteliaan suvaitsevaisesti, mikä ei huonosti sopinut yhteen majesteetillisen tyyneyden kanssa.
»Fanny», vastasi mrs General, »on lujatahtoinen ja itseensäluottavainen. Amy ei.»
Vai ei? Oi, mrs General, kysykää Marshalsean kiviltä ja rautaristikoilta. Oi, mrs General, kysykää ompelijattarelta, joka opetti hänet ompelemaan, ja kysykää tanssimestarilta, joka opetti hänen sisarensa tanssimaan. Oi, mrs General, mrs General, kysykää minulta, hänen isältänsä mitä olen velkaa hänelle; ja kuulkaa, mitä voin todistaa tämän pienen halveksitun olennon elämästä, hänen lapsuudestaan alkaen!
Mikään sellainen todistus ei milloinkaan olisi juolahtanut mr Dorritin päähän. Hän katsoi mrs Generaliin, joka istui suorana ja ryhdikkäänä, kuten tavallisesti, ajajanistuimellaan sopivaisuusvaljakon perässä, ja sanoi miettivästi: »Se on totta, madam.»
»En suinkaan tarkoita», selitti mrs General, »huomatkaa se, ettei Fannyssä olisi mitään korjattavaa. Mutta hänessä on ainesta — kenties hiukan liikaakin.»
»Oletteko hyvä, madam», sanoi mr Dorrit, »ja puhutte — hm — hiukan selvemmin. En oikein ymmärrä, että vanhemmassa tyttäressäni on — hm — liiaksi ainesta. Mitä ainesta?»
»Fanny», vastasi mrs General, »muodostelee nykyään liiaksi mielipiteitä. Täydellinen sivistys ei milloinkaan muodosta mielipiteitä eikä milloinkaan osoita mieltänsä.»
Jottei itse osoittaisi puuttuvansa täydellisessä sivistyksessä, kiirehti mr Dorrit myöntämään: »Kiistämättä, madam, olette oikeassa.» Mrs General vastasi yksitoikkoiseen, ilmeettömään tapaansa: »Niin luulisin.»
»Mutta tehän tiedätte, hyvä rouva», sanoi mr Dorrit, »että tyttäreni onnettomuudekseen aivan pieninä menettivät kaivatun äitinsä ja ovat olleet minun luonani, joka vasta äskettäin olen saanut perintöni haltuuni ja siihen saakka elänyt verrattain köyhänä, mutta aina ylpeänä herrasmiehenä, vaatimattomasti ja — hm — erilläni — hm — seuraelämästä».
»Otan kyllä huomioon nämä olosuhteet», vakuutti mrs General.