»Madam», jatkoi mr Dorrit, »mitä tyttäreeni Fannyyn tulee, niin tällaisen johdon alaisena ja tällainen esimerkki aina edessään —»
(Mrs General sulki silmänsä.)
»— on hänestä hyviä toiveita. Fannyn luonne on vastaanottavainen. Mutta nuorempi tyttäreni, mrs General, sensijaan huolestuttaa ja kiusaa mieltäni. Minun täytyy ilmoittaa teille, että hän aina on ollut lemmikkini.»
»Sellaisiin puolueellisiin tunteisiin ei ole syytä», huomautti mrs
General.
»Hm —ei», myönsi mr Dorrit. »Ei! Olen, madam, ikäväkseni nyt huomannut, ettei Amy, niin sanoakseni, kuulu meihin. Hänellä ei ole halua liikkua seuraelämässä meidän kanssamme, hän on hämillään ja ujo, kun meillä on vieraita täällä kotona; hänen makunsa ei nähtävästi käy yhteen meidän makumme kanssa. Tämä todistaa», päätti mr Dorrit juhlallisena kuin tuomari, »että jotakin Amyssa on — hm — hullusti päin».
»Voisimmekohan otaksua», arveli mrs General — hänen sanoissaan tuntui hiukan kiilloitusöljyn tuoksua — »että tämä osaksi johtuu aseman uutuudesta?»
»Anteeksi, madam», kiirehti mr Dorrit huomauttamaan.
»Herrasmiehen tytär — vaikka isä — hm — jonkun aikaa onkin ollut verrattain — hm — vähissä varoissa — verrattain — ja vaikka hän itse onkin kasvatettu — hm — syrjäisessä asemassa — ei silti välttämättä tuntene tätä asemaansa varsin uudeksi».
»Totta», myönsi mrs General, »totta».
»Sentähden, madam», sanoi mr Dorrit, »otin vapauden» (hän korosti näitä sanoja ja toisti ne, ikäänkuin hyväntahtoisen päättävästi vaatien, ettei hänelle taas sanottaisi vastaan) »otin vapauden pyytää tätä keskustelua saadakseni esittää teille tämän asian ja pyytää neuvoanne».