»Mr Dorrit», vastasi mrs General, »olen täällä ollessamme monta kertaa keskustellut Amyn kanssa yleensä olennon ja käytöksen muodostamisesta ja kehittämisestä. Hän on sanonut ihailevansa suuresti Venetsiaa. Olen huomauttanut hänelle, että on parasta olla ihailematta mitään. Olen osoittanut hänelle, että klassillinen matkailija, kuuluisa mr Eustace ei antanut sille suurta arvoa ja että hän vertasi Rialto-siltaa Westminster- ja Blackfriars-siltoihin, viimemainittujen suureksi eduksi. Minun ei tarvitse mainita, senjälkeen mitä olette sanonut, etten ole vielä menestynyt todisteluissani. Kunnioitatte minua kysymällä minulta neuvoa. Minusta on aina tuntunut (jos otaksumani on perusteeton, niin suotakoon se minulle anteeksi), että mr Dorrit on tottunut vaikuttamaan ympäristönsä mieliin.»
»Hm — madam», vastasi mr Dorrit, »olen ollut huomattavan yhteisön — hm — päänä. Olette oikeassa otaksuessanne, etten ole tottumaton vaikutusvaltaiseen asemaan.»
»Hauskaa, että mielipiteeni oli oikea», vastasi mrs General. »Sitä luottavammin neuvon mr Dorritia itse puhumaan Amylle ja ilmoittamaan hänelle huomionsa ja toivomuksensa. Koska hän lisäksi on isänsä lemmikki ja epäilemättä kiintynyt häneen, on sitä luultavampaa, että hän taipuu hänen vaikutuksensa alle.»
»Olin omasta puolestani ajatellut samaa, madam», sanoi mr Dorrit, »mutta — hm — pelkäsin, että kenties — hm — tunkeutuisin —»
»Minun alalleni, mr Dorrit?» täydensi mrs General armollisesti. »Älkää puhuko sellaista.»
»Siinä tapauksessa, madam, luvallanne», sanoi mr Dorrit heläyttäen pientä kelloaan kutsuakseen kamaripalvelijaansa, »kutsutan hänet tänne».
»Haluaako mr Dorrit, että jään tänne?»
»Kenties tahtoisitte jäädä pariksi minuutiksi, ellei teillä ole muuta —»
»Jään mielelläni.»
Ja niin Tinkler, kamaripalvelija lähetettiin hakemaan miss Amyn kamarineito käsiinsä ja käskemään tätä palvelushenkeä ilmoittamaan miss Amylle, että mr Dorrit halusi tavata häntä omassa huoneessaan. Antaessaan tämän tehtävän Tinklerille katsoi mr Dorrit tiukasti miestä ja piti epäluuloisesti häntä silmällä siihen saakka, kunnes hän pääsi ovesta ulos, epäillen, että hänellä mahdollisesti oli mielessään jotakin perheen arvoa loukkaavaa, että hän kenties ennen palvelukseen tuloaan oli saanut vihiä jostakin Marshalsean juorusta ja nyt seisoi siinä pilkallisena muistellen sitä. Jos Tinkler olisi sattunut hymyilemään, vaikkapa kuinka heikosti ja viattomasti, niin olisi mr Dorrit kaikista vakuutteluista huolimatta pysynyt kuolinhetkeensä saakka siinä uskossa, että näin oli asianlaita. Koska Tinklerin ilme nyt kuitenkin sattui olemaan vakava ja hillitty, pelastui hän salaisesta uhkaavasta vaarasta. Ja koska hän palatessaan — jolloin mr Dorrit taas silmäili häntä — ilmoitti miss Amyn tulon aivan kuin tämä olisi saapunut hautajaisiin, sai mr Dorrit hänestä sen epämääräisen käsityksen, että hän oli hyvätapainen nuori mies, jonka hänen leskeksi jäänyt äitinsä oli kasvattanut katkismuksen ääressä.