»Amy», sanoi mr Dorrit, »mrs General ja minä olemme keskustelleet sinusta. Olemme molemmat sitä mieltä, ettet sinä tunne itseäsi kotiutuneeksi täällä. Hm — kuinka on asian laita?»
Äänettömyyttä.
»Arvelen tarvitsevani siihen hiukan aikaa, isä.»
»Pappa on sopivampi puhuttelumuoto», huomautti mrs General. »Isä kuuluu hiukan moukkamaiselta, rakkaani. Sanat pappa, peruna, pupu, papu, prisma antavat sitäpaitsi kauniin muodon huulille, varsinkin papu ja prisma. Saatte huomata, että on hyödyllistä käytöksen muodostelussa, jos toisinaan sanotte itseksenne seurassa — esimerkiksi huoneeseen astuessanne pappa, peruna, pupu, papu, prisma, papu, prisma.»
»Lapseni», kehoitti mr Dorrit, »pane mieleesi mrs Generalin — hm — neuvot».
Poloinen Pikku Dorrit katsahti jotenkin avuttomasti mainioon kiilloittajaan ja lupasi koettaa.
»Sanot, Amy», jatkoi mr Dorrit, »tarvitsevasi aikaa. Aikaa mihinkä?»
Taasen äänettömyyttä.
»Tottuakseni uuteen elämääni, tarkoitin vain», vastasi Pikku Dorrit katsoen hellästi isäänsä, jota hän olisi ollut valmis nimittämään vaikkapa pupuksi, vieläpä pavuksi ja prismaksikin, totellakseen mrs Generalia ja ollakseen isällensä mieliksi.
Mr Dorrit rypisti otsaansa ja näytti kaikkea muuta kuin tyytyväiseltä. »Amy», sanoi hän, »minusta tuntuu että sinulla on ollut yllinkyllin aikaa siihen. Hm — sinä hämmästytät minua. Olen pettynyt sinun suhteesi. Fanny on voittanut kaikki tuollaiset pienet vaikeudet — ja — hm — mikset sinäkin voittaisi niitä?»