Huolimatta kiihtymyksestään lausui hän kaikki nämä purkauksensa huolellisesti hillityllä äänellä, jottei palvelija kuulisi mitään.
»Tietysti he tekevät niin. Sisaresi tekee niin. Veljesi samoin. Sinä yksin, lempilapseni, jota olen pitänyt ystävänäni ja toverinani siitä saakka kun — hm — olit pieni lapsi, sinä et tee niin. Sinä, yksin väität, ettet voi tehdä sitä. Minä toimitan sinulle arvokasta apua siihen. Hankin lahjakkaan, hienosti sivistyneen naisen — hm — mrs Generalin seuraksi, jotta voisit tehdä niin. Onko ihme, että olen tyytymätön? Täytyykö minun välttämättä puolustautua, ilmaistessani tyytymättömyyttäni? Ei.»
Siitä huolimatta hän jatkoi puolustautumistaan, kiihkon vähääkään laimenematta.
»Tahdoin vedota tähän rouvaan saadakseni tukea ja kannatusta, ennenkuin ensinkään ilmaisin tyytymättömyyttäni. Tein tietysti tuon vetoamisen — hm — varovasti ja määrätyin rajoin, muutenhan olisin ilmaissut — hänelle sen — hm — mitä juuri tahdon poispyyhityksi. Olenko minä itsekäs? Valitanko minä omasta puolestani? En. En. Etupäässä — hm — sinun tähtesi, Amy.»
Tämä valittamisen ja säälin syy oli juuri sillä hetkellä juolahtanut hänen mieleensä: sen saattoi selvästi huomata tavasta, kuinka hän mainitsi sen.
»Sanoin, että olen loukkaantunut. Niin olenkin. Olen päättänyt — hm — olla sitä, lepyttelyistä huolimatta. Olen loukkautunut siitä, että tyttäreni, joka on onnen — hm — lempilapsi,— murjottelee ja vetäytyy erilleen muista selittäen, ettei ole kohtalonsa tasalla. Olen loukkautunut siitä, että hän — hm – järjestelmällisesti yhä uudelleen herättelee henkiin sitä, mitä me muut koetamme saada häipymään olemattomiin, ja näyttää — hm — haluavan — välttämättä ja innokkaasti, olin sanoa — ilmoittaa rikkaalle ja hienolle seurapiirillemme, että hän on syntynyt ja kasvatettu — hm — hm — eräässä paikassa, jota itse kieltäydyn mainitsemasta. Mutta tässä, että olen loukkautunut ja samalla etupäässä valitan sinun itsesi tähden, Amy, ei ole mitään ristiriitaista. Asia on niin, sanon sen vielä, asia on niin. Sinun itsesi tähden tahdon, että mrs Generalin johdolla kehität ja — hm — muodostelet käytöstäsi — hm — ja tapojasi. Sinun itsesi tähden tahdon, että — hm — mielesi todella hienostuu ja että olet — käyttääkseni mrs Generalin sattuvia sanoja — tietämätön kaikesta, mikä ei ole täysin sopivaa, sopusointuista ja miellyttävää.»
Loppuosa hänen puheestaan oli sujunut sysäyksittäin, kuten vedon tarpeessa oleva herätyskello. Käsi lepäsi yhä hänen käsivarrellaan. Hän vaikeni ja tuijotettuaan taas hetkisen kattoon katsoi viimein tyttäreensä. Tämän pää painui alas, eikä isä voinut nähdä hänen kasvojaan, mutta hänen kosketuksensa oli hellä ja tyyni; hänen masentuneen olemuksensa ilmeessä ei ollut mitään soimausta — rakkautta vain. Isä alkoi nyt itkeä, samoin kuin sinä iltana vankilassa, jonka jälkeen Amy istui hänen vuoteensa ääressä aamuun saakka; hän huudahti, että hän rikkauksiensa keskellä oli kurja raunio ja pelkkä raukka, ja syleili tytärtään. »Vaiti, vaiti, rakkaani, suutele minua!» Siinä kaikki, mitä tytär sanoi. Isän kyyneleet kuivivat pian, paljoa pikemmin kuin edellisellä kerralla; sitten hän perästäpäin oli hyvin kopea palvelijallensa, ikäänkuin korjatakseen sitä, että oli alentunut vuodattamaan kyyneleitä.
Lukuunottamatta erästä huomattavaa poikkeusta, josta aikanaan mainitaan, oli tämä ainoa kerta hänen rikkautensa ja vapautensa päivinä, jolloin hän puhui tyttärensä Amyn kanssa menneistä ajoista.
Mutta nyt tuli aamiaisaika ja sen mukana miss Fanny omasta huoneestaan ja mr Edward omastaan. Molemmat ylhäiset nuoret olivat hieman huonossa kunnossa myöhäisen valvomisen tähden. Mitä miss Fannyyn tulee, niin häneen oli tarttunut hillitön huvitteluraivo; hän liikkui seuraelämässä, kuten hän itse sanoi, ja hän olisi syössyt siihen suinpäin viisikymmentä kertaa auringonlaskun ja sen nousun välillä, jos hänellä vain olisi ollut tilaisuutta siihen. Mr Edwardilla oli niinikään paljon tuttavia (he kuuluivat enimmäkseen korttia pelaaviin ja sentapaisiin piireihin), ja hän vietti tavallisesti suurimman osan yötä heidän seurassaan. Sillä tämä herrasmies oli, onnensa vaihtuessa, siinä erinomaisen suotuisassa asemassa, että oli jo valmistunut elämään ylhäisimmissä piireissä eikä tarvinnut oppia paljoakaan lisää: niin paljosta oli hänen kiittäminen onnellista sattumaa, joka oli tutustuttanut hänet hevoskauppiaihin ja biljardipeliin.
Mr Frederick Dorrit ilmestyi myöskin aamiaiselle. Koska vanha herra asui palatsin ylimmässä kerroksessa, jossa hän olisi voinut harjoittaa vaikkapa maaliinampumista, tarvitsematta pahasti pelätä muiden asukasten huomaavan sitä, oli hänen nuorempi veljentyttärensä rohkaissut mielensä ja ehdottanut, että sedän klarinetti annettaisiin hänelle takaisin; sen oli mr Dorrit määrännyt takavarikoitavaksi, mutta Amy oli uskaltanut ottaa sen talteensa. Huolimatta siitä, että miss Fanny oli tuominnut sen halpa-arvoiseksi soittokoneeksi ja sanonut inhoavansa sen ääntä, oli tähän pyyntöön suostuttu. Mutta pian huomattiinkin, että hän oli saanut siitä kyllikseen eikä milloinkaan soittanut sitä, kun se ei enää ollut hänellä elatuskeinona. Hän oli huomaamatta ottanut tavakseen laahustella taulukokoelmissa, paperinen nuuskatötterö aina kädessä miss Fannyn suureksi harmiksi (mainittu neiti oli ehdottanut, että hänelle ostettaisiin kultainen nuuskarasia, jottei perheen arvo joutuisi kärsimään tötterön tähden, mutta kun se oli ostettu, kieltäytyi ukko ehdottomasti sitä käyttämästä); tunnin toisensa jälkeen vietti hän kuuluisain venetsialaisten muotokuvain katselemisessa. Ei milloinkaan käynyt selväksi, mitä hänen himmeät silmänsä näkivät niissä, kiinnittivätkö ne hänen mieltänsä pelkkinä maalauksina vai näkikö hän hämärästi niissä suuruutta ja loistoa, joka oli mennyttä ja kadonnutta, kuten hänen omat sielunvoimansakin. Mutta hän kävi säännöllisesti kunniatervehdyksillään muotokuvien luona ja näytti ilmeisesti nauttivan näistä retkistään. Muutamien päivien kuluttua jo sattui Pikku Dorrit eräänä aamuna joutumaan mukaan tällaiselle käynnille. Koska tämä nähtävästi lisäsi hänen huviansa, seurasi Amy senjälkeen usein häntä, ja näistä retkeilyistä tulikin vanhalle miehelle suuri ilo ja virkistys, josta hän näytti nauttivan enemmän ja tietoisemmin kuin mistään tilaisuudesta vararikkonsa jälkeen; hän kanniskeli tuolia Amylle taululta taululle, seisten vastaväitteistä huolimatta hänen takanaan, äänettömästi esitellen häntä ylhäisille venetsialaisille.