Huolimatta siitä, että sen seinät olivat tahraiset, ikäänkuin niistä olisi puhjennut esille lähetyskarttoja jakamaan ihmisille maantieteellistä viisautta, huolimatta siitä, että ikävä huonekalusto oli kauheasti haalistunut ja rappiolla ja että tavallinen venetsialainen, seisovan veden ja luoteen paljastaman ruokorannan haju oli hyvin voimakas, oli talo kuitenkin sisältäpäin parempi kuin ulkoapäin olisi luullut. Oven avasi hymyilevä mies, joka oli kuin käännytetty salamurhaaja — tilapäinen palvelija — ja joka saattoi heidät siihen huoneeseen, missä mrs Gowan istui, ilmoittaen, että kaksi kaunista englantilaista naista tuli tervehtimään rouvaa.
Mrs Gowan, joka istui ommellen, pani työnsä pois kannelliseen koriin ja nousi hiukan hätäisesti. Miss Fanny oli erinomaisen kohtelias ja lausui tavalliset korulauseet taitavasti kuin ainakin seuraelämän veteraani.
»Pappa oli äärettömän pahoillaan», jatkoi Fanny, »siitä, että oli tänään kiinni muualla (hän on hyvin paljon liikkeellä täällä, meillä kun on niin onnettoman paljon tuttavia!) ja pyysi minua erityisesti tuomaan hänen korttinsa mr Gowanille. Jotta saisin varmasti suoritetuksi tehtävän, josta hän muistutti minua vähintäin kaksitoista kertaa, sallinette minun keventää omaatuntoani laskemalla tämän kortin heti tähän pöydälle.»
Näin hän tekikin veteraanimaisen luontevasti.
»Olemme ihastuneet», virkkoi Fanny, »kuultuamme, että te olette Merdlein tuttuja. Toivomme, että sen kautta saamme vielä useammin tavata.»
»He ovat mr Gowanin perheen tuttavia», vastasi mrs Gowan. »Minulla ei vielä ole ollut iloa saada tutustua mrs Merdleen, mutta luulen, että minut esitetään hänelle Roomassa.»
»Todellako?» vastasi Fanny, jonka ilmeestä sai sen käsityksen, että hän rakastettavasi koetti tukahduttaa omaa ylemmyyttänsä. »Luulen, että opitte pitämään hänestä.»
»Te tunnette hänet hyvin?»
»Niin, katsokaas», sanoi Fanny kohauttaen ujostelematta kauniita hartioitaan, »Lontoossahan kaikki tuntevat toisensa. Tapasimme hänet matkallamme äskettäin, ja totta puhuen oli pappa ensin jotakuinkin suutuksissaan hänelle, koska hän oli ottanut haltuunsa huoneen, jonka palvelusväkemme oli tilannut meille. Se kiusa meni kyllä pian ohi, ja nyt olemme taas hyviä ystäviä.»
Vaikkei Pikku Dorritilla ollut tällä vierailulla vielä ollut tilaisuutta keskustella mrs Gowanin kanssa, vallitsi heidän välillänsä äänetön yhteisymmärrys, joka oli yhtä hyvä. Hän katseli mrs Gowania kiinteästi ja herkeämättä; hänen äänensä sointu sai hänen sydämensä värähtämään. Ei mikään hänessä eikä hänen läheisyydessään tai häntä koskeva jäänyt Pikku Dorritilta merkille panematta. Hän oli nopeampi huomaamaan vähimmätkin seikat tässä suhteessa kuin missään muussa — paitsi yhdessä ainoassa.